Länsirannikolle omistettiin jälleen yksi räppibiisi – vastuussa Blockfestiin saapuva G-Eazy

G-Eazy kutsui mukaan Bluefacen, YG:n ja Allblackin.

Youtube

G-Eazy päätti omistaa kappaleen länsirannikolle, tätä varten hän kutsui messiin Bluefacen, Allblackin ja YG:n. Blueface on yksi jenkkiräpin aallonratsastajista, joka on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen omalla ulosannillaan. Se onko vaikutus positiivinen on asia erikseen. Bluefacen tyyliin kun kuuluu tarkoituksellinen ”epävireessä” räppääminen, joka on aiheuttanut aitopäiden keskuudessa närkästystä vääräoppisuudellaan. Aitopäiltä ei ole kysytty ja Blueface on messissä.

Biitti West Coast -kappaleessa on tarttuva, omaperäinen ja jopa tanssittava. Vokaalisample tuo itseasiassa mieleen 00-luvun suomirap-soundeja ja voisi olla jotakin jota löytää vaikkapa Asan Terveisiä kaaoksesta -albumilta. Todellisuudessa vokaaliosa on Richie Richin kappaleesta Let’s ride, mutta on saatu kuulostamaan lähes hypnoottiselta.

Näyttävällä ja värimäärittelyltään miellyttävällä videolla painetaan menemään ja edustetaan omaa meininkiä. Possemeiningistä huolimatta kyseessä ei ole mikään sapelin kalistelu, vaan rehtiä hyvää meininkiä.

Katso video alta. Mikäli meno maittaa, niin kerrottakoon G-Eazyn saapuvan Blockfestiin tulevana kesänä.