Lauri Haav julkaisee perjantaina 13. toukokuuta kakkosalbuminsa Se viimeinen kesä. Samalla hän lähtee levynjulkistuskiertueelle. Kiertue starttaa laulaja-lauluntekijän kotikaupungista Jyväskylästä 27. toukokuuta ja huipentuu Joensuun Kerubiin syyskuussa.
Uudelta albumilta on julkaistu tähän mennessä kolme singleä Shampoota, Tähti, Syksyn vihreillä sekä Vesipisarat. Perjantaina on luvassa musiikkivideo myös Junantuoma-kappaleeseen.
Tiedote maalailee uudesta albumista seuraavaa:
”Muuntautumiskykyisen ja monipuolisen Lauri Haavin kakkosalbumi on kasvutarina, jonka aiheet käsittelevät esimerkiksi identiteetin etsimistä, nuoruutta, pienpaikkakuntalaisuutta ja tulevaisuuden haaveita. Teemat kuuluvat myös albumin genrerajoja ylittävissä sävellyksissä ja yhteistyössä Aaro360:n kanssa toteutetuissa tuotannoissa.”
Katso kiertuepaikat videoiden alta.
27.5. Jyväskylä, Revolution
17.6. Helsinki, Sideways
2.7. Seinäjoki, Provinssi
3.7. Hämeenlinna, Weekend Festival
8.7. Lappeenranta, Saimaa Festival
9.7. Turku, Ruisrock
15.7. Joensuu, Ilosaarirock
30.7. Oulu, Qstock
13.8. Seinäjoki, Solar Sound Festival
19.8. Tampere, Blockfest
24.8. Helsinki, Tavastia
26.8. Kalajoki, Venetsialaiskarnevaali
2.9. Jyväskylä, Lutakko
3.9. Oulu, 45 Special
9.9. Tampere, Tullikamarin Klubi
10.9. Lahti, Möysän Musaklubi
17.9. Turku, Utopia
24.9. Joensuu, Kerubi