Levy-yhtiö lopettaa toimintansa – syyttää Sipilän hallitusta ja ”vi**n Keekkii”

Kun lopetetaan, lopetetaan tyylillä.

25.11.2015

Big Money Recordings -levy-yhtiö lopettaa toimintansa. Facebookiin on ilmaantunut keikkakutsu, jossa kerrotaan syitä levy-yhtiön määrittelemättömälle tauolle. Syyt ovat vähintäänkin mielenkiintoisia.

”Lauantaina 12.12. järjestetään Lepiksessä Big Money Recordingsin kuoppajaistapahtuma. Levy-yhtiön tiedotteen mukaan se lopettaa toimintansa toistaiseksi vetoamalla levykustannusalan murrokseen, vauhdikkaaseen digitalisoitumiseen, saunavuoroon, venäläiseen piratismiin, Sipilän hallituksen huonoihin päätöksiin sekä siihen, että ”jengi nyt on vaan niin vi**n tyhmää, ettei ne tajuu ostaa kunnon levyjä, vaan jotain vi**n Keekkii”. Yhtiö lupaa palata takaisin toimintakuntoon nopeasti, kun ostava yleisö löytää cd:n uudelleen, rockmedia palaa entiseen kukoistukseensa ja internet kielletään.”

Sillä lailla. Vaan hyvähän se on olla rehellinen.

12.12. Lepakkomiehen lavalle nousevat The Shrieks, The Country Dark sekä Black Magic Six.

”Koska punkrock-yhtye Disgrace kuopattiin miltei kaksi vuotta sitten, yhtye ei suostunut saapumaan paikalle. Sen tilalle hommattiin yhtyeen lainakappaleita soittava Born Tired, joka lupaa hoitaa homman esikuvaansakin auteettisemmin”, tapahtumasivulla kerrotaan myös. Tämä tieto ilahduttanee kaikkia rockmusiikin ystäviä.

Tapahtuman Facebook-sivut löydät täältä.

Lisää luettavaa