Lipputrokarisivusto Viagogo taas oikeuden väärällä puolella – saattaa joutua miljoonien korvauksiin

Tällä kertaa Viagogo on oikeudellisissa vaikeuksissa Iso-Britanniassa.

02.12.2018

Vasta viikko sitten uutisoimme, että trokarien suosima keikkalippujen edelleenmyyntisivusto Viagogo hävisi saksalaisessa tuomioistuimessa Rammsteinille. Mahdollisesti tärkeänä ennakkotapauksena pidettävässä keississä Viagogoa kiellettiin myymästä Rammsteinin tulevan kiertueen lippuja Saksassa.

Nyt Viagogo on saanut uuden tuomion – tällä kertaa brittiläisessä tuomioistuimessa. The Guardian raportoi, että sivusto on vaarassa joutua maksamaan jopa miljoonia puntia korvauksina lipunostajille. Taustalla on useat tapaukset viimeisen parin vuoden aikana, joissa nimekkäät artistit kuten Ed Sheeran ovat kieltäytyneet päästämästä Viagogon kautta lipun ostaneita faneja omille keikoilleen.

Tähtitieteellisiä summia lipputrokareille pulittaneet fanit ovat tällöin jääneet ilman keikkakokemusta, mutta myös ilman mitään laillista väylää vaatia rahojaan takaisin. Keneltä rahat perittäisiin takaisin? Viagogon kautta lippuja myyneiltä trokareilta? Viagogolta? Ed Sheeranilta?

Brittiläinen tuomioistuin on nyt päättänyt, että tällaisissa tapauksissa Viagogolla on vastuu selvittää tapahtumat sekä viime kädessä maksaa faneille lipun hinta takaisin. Viagogo määrättiin tutkimaan jokainen vastaava tapaus sitten vuoden 2016 tammikuun, omalla kustannuksellaan. Lisäksi sivuston on palkattava (myös omalla kustannuksellaan!) neutraali kolmas osapuoli valvomaan, että tapausten selvitys tapahtuu reilusti ja tasapuolisesti.

Lisäksi Viagogon on tästä lähin pidettävä huoli siitä, että ammattimaiset lipputrokarit identifioidaan sivustolla kuluttajille.

Lipunmyyntiasiantuntija Reg Walker kommentoi The Guardianille, että Viagogo voi toki yrittää periä nämä kuluttajille takaisin maksettavat rahat lipputrokareilta:

“Jos katsoo rahanpalautusta vaativien kuluttajien määrää, Viagogo saattaa menettää miljoonia. Olisin yllättynyt, jos näin ei käy. On kiinnostavaa nähdä, mistä tämä raha lopulta tulee. Tuleeko se Viagogolta itseltään vai yrittääkö sivusto vaatia rahoja takaisin niiltä, jotka myivät epäpäteviä lippuja sivuston kautta? Trokareille saattaa olla tulossa ilkeä yllätys.”

Lisää luettavaa