Lontoolaiset talonvaltaajat hyödynsivät porsaanreikää laissa ja järjestivät reivit 300-vuotiaassa kartanossa

22.05.2017

Lauantaina 20. huhtikuuta puolenyön aikaan koillislontoon Hackneyn alueelta alkoi kantautua järjettömän kovaäänistä ysäriteknoa ja r’n’b:tä 300 vuotta vanhasta kartanosta. Sitä jatkui yhtä soittoa 12 tuntia, pitkälle seuraavaan aamuun.

Joukko talonvaltaajia varustettuna pakettiautollisella äänentoistoa oli kokoontunut noin kahden miljoonan euron arvoiseen 1700-luvulta peräisin olevaan kartanoon. Kiinteistö on ollut pääosin tyhjillään vuosituhannen vaihteesta lähtien, jolloin se siirtyi uuden omistajan haltuun.

Siihen oli suunniteltu ravintoloita ja asuinhuoneistoja, mutta yritykset kaatuivat ja liiketoiminta loppui vuonna 2009. Mare Streetillä sijaitsevassa kartanossa on asunut satunnaisia talonvaltaajia vuoteen 2013 asti, jolloin pyrittiin suoritettamaan lopullinen häätö.

Naapurit raportoivat etteivät saaneet musiikilta nukuttua silmäystäkään. Lähinaapuri Ruth Dawson kuvaili musiikin kuulostaneen metallin sahaukselta. Toinen kertoi musiikin olleen naurettavan lujalla ja dj:n soittaneen läpi The Prodigyn tuotantoa puolestayöstä lähtien.

Alueen asukit soittivat poliisille useita kertoja. Viranomaiset kävivät talolla yöllä, mutta asian selvittäminen kuului Hackneyn kaupungintalolle, jonka edustajat taas olivat kiireisiä toisen tapauksen kanssa. Sunnuntaiaamuna naapurit kertoivat kartanon katolla ja pihalla oleilleen vielä kymmeniä ihmisiä.

Talonvaltaus asuintaloissa kiellettiin Isossa-Britanniassa vuonna 2012, mutta laki ei päde kaupallisiin kiinteistöihin kuten tähän 300 vuotiaaseen kartanoon.

Lisää luettavaa