”Luokkaerot, rasismi ja poliisiväkivalta ovat valitettavasti edelleenkin nykypäivää” – Noah Kinin säestämä elokuvakonsertti La haine lähestyy

Viha – La haine -elokuvakonsertti 13. lokakuuta.

Osana Blowup-festivaalin ohjelmistoa esitetään Viha – La haine -elokuvakonsertti. Mathieu Kassovitzin vuoden 1995 läpimurtoelokuvan säestää Noah Kin.

”La haine on yksi lempielokuvistani”, Noah Kin kertoo.

”Elokuva on julkaistu vuonna 1995, samana vuonna kun muutin Suomeen eli vuosi syntymäni jälkeen. Elokuvassa maahanmuuttajataustainen nuori (Abdel Ichaha) on vaipunut koomaan otettuaan yhteen poliisin kanssa mielenosoituksissa. 23 vuotta sitten puhutelleet aiheet kuten luokkaerot, rasismi ja poliisiväkivalta ovat valitettavasti edelleenkin osa nykypäivää. Elokuva on tänä päivänä relevantimpi elokuva kuin koskaan aiemmin.”

Noah Kin sai vapaat kädet livesäestyksen toteutukseen. Hän kertoo pyöritelleen ideoita päässään lähes puolen vuoden ajan, ja päätyneensä viime tingassa tuottamaan kokonaan oman soundtrackin elokuvalle.”

”Olen vuosien varrella ehdollistanut itseni olemaan tehokkaimmillani paineen alla, joten tämäkin tuntui oikeastaan aika luonolliselta valinnalta. Tuntui, että tajusin elokuvasta ja sen potentiaalisesta soundimaailmasta jotain, jota en pystynytkään enää kuratoimaan muiden kappaleista.”

Hän halusi päivittää 90-luvun elokuvan musiikin ja äänimaailman nykypäivään.

”Löysin elokuvan visuaalisesti kerronnasta ja kokeellisesta musiikista mielenkiintoisen yhteyden, joka on tavallaan aina ollut sieltä löydettävissä. Pitää vain tietää mitä etsii. Livesäestyksessä pääsee syvemmälle elokuvan maailmaan, koska kaikki mitä kuulet on sidonnaista siihen hetkeen eikä tule toistumaan samanlaisena enää koskaan.”

Noah Kinin mukaan La haine on alkuperäisen soundtrackinsä ansiosta suhteellisen kevyt kokemus. Tässä näytöksessä tämä puoli käännetään ympäri.

”Pidän huolen, että kepeys pysyy tästä näytöksestä kaukana.”

”La haine on hieno ja ajaton elokuva. Välillä toivon, että se ei olisi niin ajaton, mutta sekin toive liittyy vain siihen, että kunpa maailma ei olisi enää samankaltainen – tai pahempi – kuin elokuvan maailma. La hainen ongelmat ovat osa meidänkin todellisuutta, eikä niiltä sovi vain sulkea silmiänsä ja peittää avunhuutoja kepeällä soundtrackillä.”

Viha – La haine -elokuvakonsertti lauantaina 13. lokakuuta Bio Rexissä kello 18. Lisätietoja löytyy Facebook-sivulta.

Arvomme kaikkien alla olevaan lomakkeeseen yhteystietonsa jättäneiden kesken kahden hengen lippupaketin elokuvakonserttiin. Arvonta suoritetaan 10.10. (Yhteystiedot kerätään vain arvontaa varten.)

ARVONTA SUORITETTU. Lippupaketin voitti Tapio Nieminen.