Mahdollisesti vuoden paras hiphop-biisi ja suuruudenhulluja Shakaaleja – Perjantai-illaksi jälleen loistavaa kotimaista musiikkia tarjolla

Viikonloppu käyntiin Oasis-menolla ja likaisella etelällä.

Laitetaanpa perjantai-illan kunniaksi musiikkia täysin eri ääripäistä.

Ensin esittelyssä on upouusi helsinkiläisyhtye Shakals kappaleellaan We are God. Vuoden pystyssä ollut bändi operoi vankasti Oasis/Kasabian -tyylisillä lajikentillä, eikä lopputulos ole yhtään hassumpi. Bändi itse mainitsee kappaleen sopivan futispelin tunnariksi, ja mitä me olemme siihen vastaan väittämään? Shakalsin soittajien taustoilta löytyy niin Annie Mall- kuin Koalia -yhtyeitäkin.

Tuon bisin alta löydätkin sitten jotain täysin muuta. Aivan perkeleellisen kova räppipoppoo Likainen Etelä julkaisi uuden videonsa EOVJK-nimiseen kappaleeseen. Blossi käryää ja Kirkkonummi sekä Mellunmäki mainitaan laineissa, koska Kirkkonummi ja Mellunmäki… No, Vuosaaressa syntynyt toimittaja ei tähän mitään pätevää syytä keksi, mutta eiköhän herroilla jokin motivaatio paikkakuntien mainitsemiseen ole.

Väärän lähiön mainitsemisesta huolimatta biisi on kova kuin surkea peeällä (hyvällä tavalla), ja se taistelee jo nyt vuoden parhaasta räppibiisistä.

Tsekkaile videot alta. Muistakaa käyttää kondomia ja pitäkää hauskaa!