Markkinatalous jyllää: bändi siirtää huippuodotetun uutuusalbuminsa julkaisun ensi vuoteen yhden ainoan festivaalikeikan takia

Coachella jyrää Amerikassa niin, että albumien julkaisutkin siirtyät

15.08.2016

The Shinsin kaksi ensimmäistä albumia nostivat yhtyeen kriitikoiden ja indiefanien suosioon. Kakkosalbumi Chutes too Narrow’n kappaleista etenkin New Slang nosti yhtyeen muun muassa leffasoundtrackien kautta suuren yleisön suosikiksi. Albumi myikin yli 500 000 kappaletta nostaen bändin indiemaailman suurten vaikuttajien raskaaseen sarjaan.

Bändin edellinen neljäs albumi Port of Morrow ilmestyi vuonna 2012. Viidennen levyn piti ilmestyä tämän vuoden puolella. Yhtyeen laulaja James Mercer oli vieraana Portlandissa radiokanavan vieraana. Uusi albumi on Mercerin mukaan jo täysin valmis, mutta radiohaastattelussa hän kertoi, että albumin julkaisua siirrettin levy-yhtiö Columbian toimesta ensi vuoteen.

Hastattelussa Mercer paljasti, että eräs suuri syy albumin julkaisupäivän siirtymiseen oli Kaliforniassa järjestettävä Coachella-festivaali. The Shinsin albumin julkaisu päätettiin siirtää ensi vuoteen, jotta yhtye saa arvostetuilla hipsterifestivaaleilla mahdollisimman hyvän soittoajan ja -paikan.

Yhtyeet toki usein siirtävät albumin julkaisua niin, että he saavat kesäfestivaaleilla mahdollisimman paljon näkyvyyttä. Tämä lienee kuitenkin ensimmäinen kerta kun yhtye paljastaa, miten yksi ainoa potentiaalinen festivaalikeikka siirtää levyn julkaisua kuukausilla eteenpäin.

Lisää luettavaa