Melodinen punk ei suinkaan ole kuollut eikä edes haise pahalle: ruotsalaista laatuosaamista Suomeen – mukana myös kotimainen Misfits-coveryhtye

Rotten Mind Suomeen.

20.09.2017

Ruotsalainen Rotten Mind saapuu Suomeen.

Yhtye heittää marraskuussa neljä keikkaa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Jyväskylässä. 2015 debyyttialbuminsa I’m Alone Even With You julkaissut Rotten Mind esiintyy Suomessa nyt ensimmäistä kertaa. Kakkosalbumin bändi julkaisi alkuvuodesta.

Mukana kiertueella ovar Wasted sekä Braineaters, joka soittaa Misfitsiä.

Tarkemmat päivämäärät ja keikkapaikat näet videon alta.

Lisää luettavaa