Menneisyyden varjo ja toteutumaton rakkaustarina – Clean Banditin uusi musiikkivideo nyt ulkona

Kappaleella feattaavat Marina ja Luis Fonsi.

04.11.2018

Clean Banditin Baby-kappaleelle on nyt julkaistu musiikkivideo. Kappale on kuudes singlejulkaisu yhtyeen marraskuun lopulla julkaistavalta What Is Love? -albumilta ja sillä  feattaavat Luis Fonsi ja Marina-taiteilijanimeen siirtynyt walesilaislaulaja Marina and the Diamonds.

Kappaleella kuullaan espanjalaisia kitaroita ja kerrotaan kahta päällekkäistä kuvausta päähenkilön elämästä: toisessa tarinassa hän on nuoruudessaan kesäleirillä ja toisessa astelemassa juuri alttarille, mutta menneisyyden haamut eivät jätä häntä rauhaan. Lisäksi videolla nähdään muun muassa latinalaisiamerikkalaisia paritansseja.

Voit katsoa videon alta.

Lisää luettavaa