Mestarit-konserttikiertue alkaa ensi viikolla – ensimmäinen yhteisbiisi on ilmestynyt

Kappale on uudelleenversiointi Kaija Koon hitistä.

14.10.2022

Keväällä huomattavan paljon huomiota saanut Kaija Koon, Vesalan, Ellinooran ja Jenni Vartiaisen tähdittämä Mestarit-konserttikiertue alkaa ensi viikolla.

Nelikon ensimmäinen, kiertueellakin kuultava yhteisbiisi on ilmestynyt tänään. Kappale Antti ”RZY” Riihimäen tuottama uudelleenversiointi Kaija Koon hitistä Vapaa. Biisi on alun perin Toni Wirtasen käsialaa.

”Olen aina uskonut siihen, että jakaminen ja yhdessä tekeminen on voimaa. Minulle rakas Vapaa-biisi sai uuden elämän Mestarien käsittämättömän taitavalla tulkinnalla. Kokoonnuimme yhdessä studioon tuottaja Antti Riihimäen kanssa pähkäilemään, mitä uutta voisimme tähän klassikkoon puhaltaa”, Kaija Koo kertoo.

”Mestareiden ’Bohemian Rhapsodysta’ tuli sairaan upea! Arvostan päivä päivältä näitä upeita naisia enemmän. Voi, kun pääsette kuulemaan tän jengin tekosia teiltä loksahtaa suu auki.”

Muut Mestarit kommentoivat kappaletta tällä tavalla:

”Vapaa on jättiläinen. Tässä biisissä kulminoituu Mestarit-konserttien ydinajatus ja sanoma”, Jenni Vartiainen sanoo.

”On ollut mahtavaa sukeltaa toistemme tuotantoon ja yhdessä tulkita kaikkien kappaleita. Vapaa-biisistä tuli meille yhteinen teemalaulu”, Vesala kertoo.

”Konserttien kynnyksellä tuntuu hienolta julkaista yhdessä juuri tämä laulu. Vapaa on Kaijan legendaarinen ja vahva biisi, jonka viesti tulee kuulluksi myös tämän rundin yhteydessä. Vapautta on vaalittava. Musiikillisesti tästä tuli kunnianhimoinen, ihan mahtava, vapaa pop-eepos!”, Ellinoora kommentoi.

Suomen kaikkien aikojen suurin Mestarit-yhteiskiertue käynnistyy Espoon Metro-areenalta ensi viikon perjantaina 21. lokakuuta.

Lippuja on yhä saatavilla kaikille keikoille. Katso kaikki päivämäärät ja esiintymispaikat jutun lopusta.

Kuuntele uudelleenversioitu Vapaa alta.

MESTARIT 2022
Kaija Koo, Vesala, Ellinoora, Jenni Vartiainen
Pe 21.10. Espoo, Metro Areena
Pe 28.10. Vaasa, Vaasan Sähkö Areena
La 29.10. Turku, Gatorade Center
Pe 4.11. Kuopio, Kuopio-halli
La 5.11. Oulu, Ouluhalli
La 12.11. Tampere, Nokia Arena
Su 13.11. Helsinki, Helsingin jäähalli – LISÄKONSERTTI

Liput alk. 59,90 € + toimituskulut (alk. 1,50 € Lippu.fi)
www.mestaritkiertue.fi

Lisää luettavaa