Michael Monroe- ja Hassisen Kone -dokumentit Espooseen – luvassa myös Children of Bodom -erikoistapahtuma

Espoo Cinessä on komea ohjelmisto.

12.07.2023

Espoo Cine -elokuvafestivaali on julkistanut ohjelmistoaan.

Espoo Ciné järjestetään tänä vuonna 18.–27. elokuuta, ja mukana on musiikkidiggareille vaikka mitä katsottavaa, nähtävää ja kuultavaa. Lauantaina 26. päivä elokuuta järjestetään nimittäin musiikki-iltama, jonka aikana esitetään kaksi kivikovaa kotimaista dokkaria: Mika Kaurismäen Hassisen Kone 40 vuotta myöhemmin sekä Pete Eklundin Michael Monroe.

Samana iltana keskiyön yönäytöksenä nähdään Children of Bodom -yhtyeen Hate Crew Deathroll -albumin 20-vuotisjuhlanäytös. Tuolloin legendaarinen toimittaja Klaus Flaming moderoi paneelikeskustelua, jossa ovat mukana bändissä vaikuttaneiden Henkka Seppälän, Janne Wirmanin, Jaska Raatikaisen sekä Alexander Kuoppalan kanssa levyn äänittänyt Anssi Kippo.

Lisäksi näytöksessä esitetään YLEn taltioimat Children of Bodomin keikat Tuskassa vuonna 2003 ja Nosturissa vuonna 2005. Yön aikana nähdään myös yksi bändin lempielokuvista, Miloš Formanin Amadeus.

Festivaalin ohjelmisto julkaistaan kokonaisuudessaan torstaina 3.8. ja lipunmyynti alkaa elokuun 8. päivä. Children of Bodom -yönäytöksen liput tulevat myyntiin perjantaina 14.7. kello 12. Enemmän tietoa täältä.