Musiikillisesti kouvolalainen Ghost World on tavattu työntää yksioikoisesti ysärisurinalokeroon. Vastikään julkaistulla kakkosalbumillaan Spin bändi kuitenkin laajentaa musiikillista ilmaisuaan kaivautumalla vielä muutaman vuosikymmenen kauemmas historiaan. Vaikka bändi fiilistee “isoisän aikaisia soittimia”, ei kyse ole pelkästään musanörttien kulta-aikalarpista – Spin on herkkä, monitahoinen ja modernikin kokonaisuus, jota bändi toivoo kuunneltavan ajatuksella.
Ghost Worldin kappaleet säveltää ja sanoittaa yhtyeen laulaja ja liidikitaristi Liisa Tani, joka sanoo bändin uusimman hengentuotoksen olevan kuuntelijan tunnelmista riippuen “helppoa tai vaikeaa kuunneltavaa”. Ristiriitaisissa tunnelmissa kappaleet syntyvätkin.
“Bändi toimii suodatinpussina tsunamille sisälläni”, Tani kuvailee. “Pojat toppuuttelevat minua, kun käyn kierroksilla, ja kun epäilen kaikkea, he tukevat minua.”
“Pojat”, eli Tuomas Pulkkinen (rummut, taustalaulut), Jesse Rautavuori (basso) ja Günter Kivioja (kitara, taustalaulut), suhtautuvat musiikkiin yhtä syvästi kuin Tanikin.
“Musiikki tuottaa suunnatonta mielihyvää ja myös mielipahaa”, toteaa Kivioja. “Niiden välinen tasapaino on se, joka ajaa eteenpäin tässä elämässä.”
“Musiikissa tärkeintä on sen sielu ja kyky viedä hetkeksi pois todellisuudesta”, Tani jatkaa. “Musiikin lisäksi elämässä tärkeintä on pitää mieli kirkkaana ja paita puhtaana!”
Kuulijoilleen bändiläiset haluaisivat pystyä tarjoamaan edes murto-osan niistä kikseistä, joita itse ovat lempilevyistään saaneet; luoda kappaleita, jotka saavat ajan ja paikan unohtumaan.
Matkalla kohti täydellistä rock-biisiä Tani arvioi osuneensa parhaimmillaankin 60 prosenttiin, mutta ainakin heidän omilla kriteereillään voidaan nähdä Ghost Worldin päässeen lähemmäskin satasen maalia: “Täydellinen kappale puhuttelee ja laittaa scream and shout and have a good time”, tai kuten Rautavuori tyhjentävästi tiivistää: “Täydellinen rock-biisi ilahduttaa nousuhumalassa ja itkettää krapulassa.”
Vaikka Ghost World on erinomainen livebändi, sen ei voi varsinaisesti sanoa olevan mikään interaktiivinen ilotulitus: välispiikit vaikuttavat olevan kiusallinen paha, ja omien keikkojen mainostaminenkin meinaa usein unohtua. Kivioja haluaa uskoa kappaleiden puhuvan heidän puolestaan, mutta Tani sanoo tekevänsä myös henkilökohtaista työtä asian eteen: “Yritän kasvaa sosiaalisemmaksi, koska en yleensä saa keikan aikana sanottua, kuinka paljon jokainen paikalla oleva korvapari minulle merkitsee.”
Sanottakoon se siis nyt, ja mainostetaan samalla viikonlopun keikkoja: Ghost World esiintyy huomenna 5.10. Seinäjoen Holy Smokessa ja lauantaina 6.10. Tampereen Vastavirta-klubilla.