Ministryn nokkamies tunki vihanneksia persiiseensä ja antoi kaverilleen suihinoton, koska miksipä ei?

Julkaistu:

Al Jourgensen on vekkuli kaveri, joka tykkää hieman erikoisemmista asioista.

Kuva: Nelly Tatti

Nyt ollaan hienojen asioiden äärellä. Uusimmassa Record Collector -lehdessä on Ministryn nokkamiehen Al Jourgensenin haastattelu, jossa mies kertoo hieman erikoislaatuisempia asioita uraltaan.

Lehden haastattelussa Jourgensen muun muassa kertoo tunkeneensa vihanneksia persvakoonsa jaettuaan keikan takahuoneen Metallican jäsenten kanssa. Jourgensenin mukaan Kirk Hammett oli ainoa, joka ymmärsi tempauksen huumoriaspektin – muiden Metallica-jäsenten paettua pois paikalta.

Samaisessa haastattelussa Jourgensen myös kertoo antaneensa kaverilleen suihinoton, josta tämän ystävä oli Jourgensenin sanojen mukaan ikionnellinen. Samaisessa haastattelussa hän myös vähättelee kaverilleen antamansa suihinoton omituisuutta.

”Jengi pitää sitä jotenkin outoa asiana. Annoin kaverilleni suihinoton, mitä siitä? Minusta olin puuhassa vielä ihan hyvä.”

Niin, kukapa meistä ei joskus olisi frendien kesken vähän hassuttelut.

Ihan täysin tyhjästä Record Collector -lehti ei kyseisiä aiheita keksinyt, vaan molemmat tapaukset Al kertoo itse Ministry: The Lost Gospels According to Al Jourgensen -elämäkerrassaan, joka edellistenkin paljastuskohtien perusteilla taitaa olla pakkohankinta.

Vekkulin Alin tarinoinnista Record Collectorissa kertoi Metal Injection.

YouTube video