Mitkä olivat Kurt Cobainin suosikkilevyt? Flavorwire julkaisi laulajan käsinkirjoittaman listan

16.11.2012

Kurt Cobain diggaili muun muassa PixiesiäThe Beatlesiä ja Aerosmithia.

Kuva: Sub Pop / Charles Peterson

Flavorwire julkaisi alkuviikosta Kurt Cobain käsinkirjoittaman listan ”Nirvanan TOP-50” -levyistä. Mukaan mahtuu The VaselinesiaSonic Youthia ja Pixiesiä, mutta myös yllättävämpiä valintoja.

Listan voi löytää myös Cobainin muistiinpanoista, jotka julkaistiin vuonna 2002 nimellä Journals. Ei ole aivan selvää, onko kyse vain Cobainin valinnoista vai ovatko muutkin Nirvanan kaverit heitelleet suosikkejaan.

Esimerkiksi Public Enemyn hiphop-klassikko It Takes a Nation of Millions to Hold Us Back tai PJ Harveyn debyytti Dry eivät välttämättä tulisi ensimmäisinä mieleen. Muutama epämääräisempikin merkintä löytyy, kuten Swansin ”Raping a Slave”, millä nimellä usein viitatan yhtyeen Young God -ep:hen vuodelta 1984, sekä Mazzy Starin samanniminen levy, jolla Cobain viitannee yhtyeen ensimmäiseen albumiin She Hangs Brightly (1990).

Myös Cobainin The Beatles -valinta yllättää, sillä yhtyeen anarkistisempien tuotosten sijaan Cobainin listalta löytyy Beatlesin toinen studioalbumi With the Beatles (1963), joka on sitä suoraviivaisinta pop-beatlesia. Mikä lie miestä juuri tässä levyssä viehättänyt.

Muita Cobainin listalle päässeitä levyjä ovat muun muassa Black Flagin debyyttialbumi Damaged vuodelta 1981, hardcore-klassikko Bad Brainsin Rock for Light (1983), sekä David Bowien The Man Who Sold the World (1970). Tsekkaa koko lista Flavorwiren sivuilta.

Lisää luettavaa