Mouhouksen uutta levyä juhlitaan Vielki Hengis 2022 -tapahtumassa – mukana Costee, Tippa ja Heviteemu

Jo pariin otteeseen siirtynyt keikka järjestetään torstaina 10. marraskuuta.

08.11.2022

10. päivä marraskuuta Helsingin Jäähallin Black Boxissa esiintyvät Mouhous, Tippa, Costee ja Heviteemu. Illan dj:nä toimii Xmies. Kyseessä on Vielki Hengis -niminen tapahtuma, joka oli alun perin määrä järjestää marraskuussa 2021. Korvaava päivämäärä on kuitenkin nyt löytynyt, ja alkuperäiselle keikalle ostetut liput käyvät uudelle päivämäärälle sellaisinaan. Ilta toimii myös Mouhouksen levynjulkaisukeikkana yhtyeen lokakuun 21. päivä ilmestyneen Masennust & massii -albumin juhlistamiseksi.

”Olemme jutelleet Tippan kanssa, että olisi kiva tehdä ehkä jopa kiertue yhdessä, ja Mouhouksen kanssa olen tehnyt ennestään tosi paljon keikkoja”, Costee eli Jussi Tiainen kertoi Rumban haastattelussa. ”Mouhous tuota marraskuun tapahtumaa alun perin ehdotti, ja kaikkihan olivat heti sitä mieltä, että helvetin hyvä idea. Vielä on vähän auki miten kokonaisuus toteutetaan, sillä meillä kaikilla on featteja vähän joka suuntaan toistemme musiikissa. Mutta odotukset ovat kovat ja niistä tulee ihan helvetin hyvät bileet!”

Samaa lupailevat Mouhouksen jäsenet Rumban uteluihin siitä, mitä illalta voidaan odottaa.

”Siitä tulee meidän pisin keikka tähän mennessä. Soitamme uuden levyn kaikki biisit läpi”, Mouhouksen Miki ”Monako” Hankomäki kertoo. ”Se tulee olemaan harvinaista, sillä muille keikoille koko levy ei tietenkään mahdu. Meillä on mukana myös taustabändi, jota ei tulla näkemään normaaleilla klubikeikoilla.”

”Kaikkein siisteintä on varmaan se, että tapahtumaa ollaan jouduttu siirtämään jo kaksi kertaa, mutta nyt se osui juuri tähän meidän levyjulkaisumme kohdalle”, Veikko ”Valentin” Heikkilä innostuu. ”Tähdet olivat oikeassa asennossa.”

”Taustabändi on kuulemma treenannut paljon, kuten mekin”, Janne ”Van Hegen” Pajunen sanoo. ”Keikalta voi odottaa esimerkiksi paljon kitarasooloja ja rumpusooloja…”

”…vaatteiden vaihtoa, väliaikoja, dramaattisia sisääntuloja lattiasta ja katosta…”, Heikkilä jatkaa.

”Laskeudutaan sellaisilla vaijereilla enkelipuvuissa”, Hankomäki ideoi. ”No ei oikeasti, mutta voisi olla. Kyllä me ehditään jotain vielä keksiä.”

Yhtye painottaa odottavansa iltaa erityisen innoissaan, sillä kyseessä on yhdenlaisen unelman toteutuminen.

”Hyvien frendien kanssa pääsee rokkaamaan Jäähallia, mikäs siinä”, Hankomäki virnistää.

Costee julkaisi syyskuussa uusimman albuminsa nimeltä Kaikki vampyyrit ei juo verta. Heviteemu taas palasi viime viikonloppuna noin vuoden kestäneeltä julkaisutauoltaan kappaleellaan, jossa hän versioi Jipun ja Samuli Edelmannin hittibiisiä. Voit lukea Heviteemun biisistä lisää täältä. Tippa taas julkaisi uusimman singlensä Omilla jaloilla tänä kesänä, ja hän on myös vierailijan roolissa mukana Pihlajan vastikään ilmestyneellä albumilla.

Vielki Hengis 2022
Mouhous, Costee, Tippa, Heviteemu, Xmies
Torstai 10.11.2022, Helsingin Jäähalli, Black Box

Ovet klo 19
Xmies n. klo 19
Heviteemu n. klo 19:45
TIPPA n. klo 20:30
costee n. klo 21:30
Mouhous n. klo 22:45

Liput alk. 36,00€, osta täältä

Lisää luettavaa