Muistatko ikonisen Legenda taikamiekasta -biisin? Heavy Metal Perse teki jatko-osan 20 vuotta vanhalle kappaleelleen

Miksi ja minne taikamiekka katosi?

31.08.2022

Maailman paras suomenkielistä heviä soittava yhtye Heavy Metal Perse on tehnyt odotetun paluun levytysrintamalle. Vahvaa kulttimainetta nauttivan bändin kolmas täyspitkä albumi Jumalia paossa ilmestyy perjantaina 7. lokakuuta. Ryhmä on julkaissut musiikkia viimeksi vuonna 2012.

Tulevan levyn ensimmäinen single Velhojen vesuri palaa samaan aiheeseen, josta yhtye lauloi tunnetuimmalla biisillään jo vuosituhannen alussa. Kyseessä on tietysti ikoninen Legenda taikamiekasta.

”Velhojen vesuri on kauan suunnitteilla ollut jatko-osa tai pikemminkin esiosa yhtyeen folkloreen erottamattomasti kuuluvalle Legenda taikamiekasta -kappaleelle”, yhtyeen rumpali ja biisin sanoittaja Heikki Romppainen kertoo.

”Aikoinaan HMP:n ensimmäisellä singlellä lähdettiin etsimään taikamiekkaa mahtavaa, mutta miksi ja minne se itse asiassa katosi?”

Vastaus siihen löytyy, ainakin osittain, kappaleen musiikkivideolta, jonka voit katsoa alta. Alempana vielä muistutuksena, miltä se Legenda taikamiekasta kuulostikaan – biisin näyttävästä musavideosta puhumattakaan!

Lisää luettavaa