Muistokirjoitus: Vesa-Matti Loiri 1945–2022

Vilho Pirttijärvi muistelee edesmennyttä taiteilijaa.

11.08.2022

Vuonna 2011 Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti maailmanmestaruuden Slovakiassa järjestetyssä turnauksessa. Toki perinteikkäästi Leijonille järjestettiin kultajuhlat Helsingin kauppatorilla. Juhlissa esiintyivät JVG, Tuure Kilpeläinen, Sakari Kuosmanen ja eilen edesmennyt Vesa-Matti Loiri.

En ollut paikalla, mutta näkemäni tallenteet juhlasta kertovat siitä perin eriskummallisesta asemasta, jonka Vesa-Matti Loiri on kansamme keskuudessa saavuttanut. Loiri oli taiteilija, kunnianhimoinen, mutta toisaalta myös yleisönsä tunteva. Loirilta kuitenkin onnistui miltei mikä tahansa ja hän sai pidäkkeetöntä rakkautta osakseen, vaikkei hänen tekemisensä olisikaan suurta yleisöä sykähdyttänyt.

Urheiluselostajat ja kommentaattorit rakastavat ”tarinoita joita ei voisi käsikirjoittaa”. Sellainen on myös maailmanmestarien saapuminen kauppatorille. Avokattoinen, kaksikerroksinen turistibussi lipui valtavan yleisömassan läpi turvahenkilökunnan saattelemana ja joukkue oli sijoittunut linjurin katolle vilkuttamaan yleisölle. Bussin etuosassa joukkueen kapteeni Mikko Koivu nostelee ilmaan MM-voittopokaalia, ”poikaa” ja yleisö mylvii. Mylvinnän taustamusiikkina soi Vesa-Matti Loirin viipyilevä tulkinta alun perin Georg Malmstenin jenkkana esittämästä sävelmästä Väliaikainen.

Jälkeenpäin koko spektaakkeli tuntuu todella karskilta vitsiltä. Loirin ja Kitaristi Peter Lerchen johtama vakavahenkinen ja kunnianhimoinen tulkinta yli 70 vuotta vanhasta jenkasta kommentoi hetkeä, juhlakalujen paikalle saapumista pisteliäästi. Kun videotallenteella Mikko Koivu halailee ”poikaa” Väliaikaisen soidessa, nykyhetkessä Loirin valinta tuntuu varsin osuvalta, kun viihdelehdistö on suoltanut otsikoita Koivun avioeroprosessista jo hyvän aikaa.

“Ja se heili, joka helyt sulla ostattaa, se on vain väliaikainen”. Niinpä.

Internetistä on löydettävissä kaksi tallennetta Loirin esiintymisestä. Väliaikaisen lisäksi katseltavissa on tulkinta J. Alfred Tannerin kansansävelmään sanoittamasta kappaleesta Laulu on iloni ja työni. Melko kirpeitä valintoja tilanteen ja ennen kaikkea ajan huomioon ottaen. Yleisöä ei tuntunut haittaavan Loirin tummasävyinen ohjelmisto, väki oli jo muutoinkin niin ekstaattisissa tunnelmissa Suomen voiton myötä, että lavalle olisi voinut viedä vaikka Joose Keskitalon tai Mana Manan, ja tunnelma olisi silti ollut yksinomaan riemukas. Senaatintorillinen juhlaväkeä on pienissä häissä, ja paikalle saapuu Vesa-Matti Loiri muistuttamaan, että väliaikaista kaikki on vaan.

En tiedä, halusiko urheilumiehenä tunnettu Loiri tietoisesti muistuttaa Leijonia elämän totuuksista, mutta sellaisena tilanteen voi jälkikäteen nähdä. Loirin taiteellinen toiminta kun oli usein hyvinkin hienoviritteistä.

Loiri oli eittämättä lajinsa viimeisiä, monialainen lahjakkuus, joka uransa aikana totisesti tarjosi jokaiselle jotakin. Diskografiassa on paatoksellisia Leino-levytyksiä, useita seikkailuita jazzin senhetkisten virtausten vietävänä, americanasta innoittuneita folkhenkisiä tulkintoja suomirockin kaanoniin kohotetuista kappaleista ja liikkuvan kuvan saralla kaikkea Uuno-huumorista Rauta-ajan vakavamieliseen Kalevala-tulkintaan. Sikäli on ymmärrettävää, että Loiri hahmona sai puuhata kauppatorille pystytetyllä lavalla ihan mitä tykkäsi. Hän oli saanut tehdä niin laaja-alaisesti töitä viihteen saralla, että lopulta kaikille kyllä löytyy mieluisaa ajanvietettä Loirin tuotannosta, oli kyses sitten musiikista tai elokuvista.

Loirikin oli lopulta vain väliaikainen, vaikka hänen perintönsä onkin pysyvää sorttia. Sitä oli jo tottunut siihen, että jossain vaiheessa Loiri aina tupsahtaa piilopirtistään tapahtumien keskelle kuin Nuuskamuikkunen ja sitten lähtee Goalle ottamaan aurinkoa. Näin ei kuitenkaan enää käynyt.

Loiri oli taiteilija, jonka olemassaolosta oli tullut itsestäänselvyys. Vaikka heikosta terveydentilasta uutisoitiin tämän tästä, ei sitä tullut ajatelleeksi, että joku päivä Vesa-Matti Loirin olomuoto tässä maailmassa kohtaa viimeisen päivänsä. Pettymys tuo, totta tosiaan.

Vilho Pirttijärvi

Lisää luettavaa