Musta Barbaari Rumban kriitikkoraadin käsittelyssä – Vanheniko vitsi vai vieläkö roturealisteja potuttaa?

Musta Barbaari palasi, kriitikot pitivät.

16.04.2015

Musta Barbaari julkaisi uuden videon Kuka pelkää pimeet -kappaleeseensa vähän aikaa sitten. Oli jo aikakin, monet huokaisivat: Edellinen Musta Barbaari -kappale Salil eka salil vika kun julkaistiin elokuussa 2013.

Katsojamäärät lienevät melkoisia ensimmäisen viikon aikana. Vaan onko kappaleesta musiikillisesti mihinkään? Rumban kriitikkoraadin jäsenistä Teemu Fiilin, Anna-Maija Lippu, Jarkko Fräntilä ja Niko Peltonen kertoivat mielipiteensä uutukaisesta.

”Periaatteessa Kuka pelkää pimeet ei tuo paljoa uutta Barbaarin hahmoon, joka on debyyttisinglen ja muun julkisuuden kautta piirtynyt. West coast -henkinen biitti on smuutti kuin vauvan poski ja Barbaarin riimit ovat odotetun karskit ja provosoivat. Hänen käsittelyssään vaikeat aiheet kuten sossun luukulla käyminen ja maahanmuuttajiin kohdistuva väkivalta muuttuvat jälleen viihteellisiksi heitoiksi, jota kuuntelee aiheesta huolimatta hymy korvissa.

Musta Barbaari on toista kertaa onnistunut tekemään palasen parasta punchline-räppiä, mitä Suomessa tänä päivänä ilmestyy. Ero on vain se, että hänen tekemänään sen yhteiskunnallinen merkitys ja toisaalta myös kuulijakunta on suurempi kuin useimpien muiden räppäreiden.”

– Teemu Fiilin

”Ei paha! Groovimpi soundi antaa hieman takaumia Prinssi Jusufin Prinssille morsiamesta, jota tämä ei kyllä voita. Olin hyvin epäuskoinen Barbaarin paluun suhteen, mutta sieltähän uutta pukkaa. Korniuttakin on hieman riisuttu – mutta vaatteita saman verran, höhö – Salil eka salil vikaan verrattuna.”

– Anna-Maija Lippu

Salil eka salil vika oli hauska kappale. Sitä on myös Kuka pelkää pimeet, mutta tavallaan vitsi on jo vanhentunut: Kerta riitti.

Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö uutukaisen tuotanto olisi taas priimatavaraa, Mustan Barbaarin läpät kierrätykses
tä huolimatta toimivia ja videon yläosattomat jätkät sanoitusten sisällön lisäksi se toinen sentteri vasten natsipettereiden ja roturealistien kasvoja. Miesvartalokin voi olla kaunis kuin veistos. Mahtaa sillä haja-asutusalueen nahkapäällä olla vaikea vihata erektio päällä.

Musta Barbaari on käyttänyt kappaleiden välisen ajan lähinnä hyvän tekoon. Mies kiertää kouluissa, puhuu kiusaamista vastaan ja tasa-arvon puolesta. Kummarran syvään. MB on eräs tärkeimpiä kulttuuri-ilmiöitä tällä hetkellä.”

– Jarkko Fräntilä

”Biisinä saattaa olla parempikin kuin Salil eka: virheetöntä tuotantojälkeä, korvamatomainen kertosäe. Aika lailla samat läpäthän tässä toistetaan näin puolitoista vuotta myöhemmin, eikä meemipotentiaalia ole läheskään niin paljon. Toisaalta Barbaari ei myöskään pyri mihinkään itselleen rakentamansa roolihahmon puitteista.

Juuri se hahmo tässä kuitenkin keskeisintä onkin, ja silloin tällöin ilmestyvät yksittäiset kappaleet tuntuvat vähän sivuseikoilta. Todennäköisesti hahmolla on edelleen kantavuutta nuorison parissa ja yhteiskunnallistakin merkitystä, ja ehdottoman positiivisessa mielessä.”

– Niko Peltonen

Lisää luettavaa