Muusikko sai kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistuksen sanoituksiensa johdosta

Valtonycin tapaus kuohuttaa Espanjassa.

25.02.2018

Espanjalainen räppäri Josep Miquel Arenas Beltrán (taiteilijanimeltään Valtonyc) on tuomittu kolmen ja puolen vuoden vankeusrangaistukseen sanoituksiensa takia.

Valtonyc julkaisee musiikkiaan netissä maksutta. Espanjan korkein oikeus katsoi, että hänen sanoituksensa glorifioivat terrorismia ja halventavat Espanjan kuninkaallista perhettä.

Valtonycin asianajajat pitävät tuomiota häpeällisenä. Asianajajien lausuntojen mukaan Valtonycilla on oikeus sananvapauteen. Yleinen mielipide Espanjassa on se, että todellinen syy 24-vuotiaan Valtonycin vangitsemiseen onkin juuri kuninkaallisen perheen arvostelu sanoituksissaan. Valtonyc on toivonut sanoituksissaan ”kuolemaa sioille” eli paikallisille poliitikoille ja kuninkaallisen perheen jäsenille.

Monet pitävät vankeusrangaistusta Madridin keskushallinnon voimannäyttökeinona kansaa kohtaan.

Toinen espanjalaisräppäri Pablo Hansel sai vähän aikaa sitten kahden vuoden vankeusrangaistuksen sanoituksiensa takia. Myös La Insurgencia -räppikollektiivin jäsenet saivat äskettäin kahden vuoden vankeusrangaistuksen. Heitä syytettiin baskien itsenäisyyteen liittyvien terroristi-iskujen glorifioinnista.

Lisää luettavaa