Nebin helmikuussa julkaistu kappale päivittyi uuteen versioon, jossa vierailee Gettomasa

Nebi ja Gettomasa elävät elämäänsä kuin Räikkösen Kimi.

”Kuvailisin mun musiikkia tosi eloisaksi, energiseksi ja tunteikkaaksi”, räppäri Nebi totesi Rumban haastattelussa keväällä 2021. Perjantaina ilmestyi todiste siitä, että sanat pitävät paikkansa, sillä artisti julkaisi Kimi-nimisen biisin, jossa mennään kovaa ja korkealla. Vierailijana kappaleessa esiintyy Gettomasa, jonka riimit avaavat kokonaisuuden.

Kyseessä ei kuitenkaan ole täysin uusi tapaus, vaan alkuperäinen versio ilman Gettomasan panosta tipahti julki jo helmikuussa. Päivitetty Kimi on karsitumpi ja trimmatumpi kokonaisuus, sisältäen vain osan Nebin ensimmäisessä kappaleessa kuulluista riimeistä. Lennokas kertosäe on kuitenkin kuta kuinkin ennallaan, pitäen edelleen sisällään tarttuvan huutelun Räikkösen Kimiin liittyen.

Kappaleessa Gettomasa kertaa elämäänsä ja uraansa ikään kuin retrospektiivisesti, skannaten sujuvasti sekä mennyttä että tulevaa ja rinnastaen elämäntyylinsä Kimi Räikkösen vastaavaan. Nebi taas keskittyy nautinnollisen elämäntavan mehusteluun, hehkutellen myös aistillisuutta, jonka naiset tuovat mukanaan.

Nebi pysytteli musiikkirintamalla aktiivisena viime vuonna, julkaisten r&b-vetoisen Kokonaa-biisin, sekä sitä ennen Sexmanen kanssa tehdyn Stick-nimisen kappaleen. Artisti on ehtinyt käväistä Babyfacen ja Warnerin tallissa, mutta julkaisee tällä hetkellä musiikkinsa Eiffel-nimen alla.

Kuuntele Kimi-biisi alta.

YouTube video

Lisää luettavaa