Netflixin paras supersankarisarja palaa – vain varmistus asiaan puuttuu

Daredevilin paluu on vain ajan kysymys.

24.05.2022

Disney+-kanavalle ilmestyy uusi Daredevil-sarja, Variety kertoo.

Huhuiluja uudesta Daredevil-sarjasta on kuultu jo viime vuodesta lähtien. Esimerkiksi joulukuussa 2021 Marvel-sarjojen lankoja käsissään pitelevä Kevin Feige kertoi, että Charlie Cox palaa rooliinsa sokeana supersankarina. Charlie Coxin Daredevilillä eli asianajaja Matt Murdochilla olikin hauska cameo uusimmassa Spider-Man-elokuvassa.

Maaliskuussa tänä vuonna puolestaan paljastettiin, että Disney+ suunnittelee uutta Daredevil-sarjaa. Virallista tietoa ei vieläkään ole, mutta Varietyn mukaan sarjan uusi tuleminen on käytännössä varmistetty.

Vincent D’Onofrio teki mainion roolin rikollispomo Kingpininä Netflixin Daredevilissä, mutta hänen paluusta sarjaan ei ole vielä kerrottu mitään. Hänet nähtiin Kingpininä kuitenkin tuoreessa Hawkeye-sarjassa.

Lisää luettavaa