New Ro:n uusi kappale purkaa turhautumista nykymaailman ongelmiin

Uusi kappale New Ro:lta!

13.09.2019

New Ro, aiemmin nimellä Ronya tunnettu artisti, julkaisi tänään uuden singlen Guns. Artistia turhauttaneet nykymaailman ilmiöt, väkivallan suosiminen ja monimuotoisuuden syrjiminen, ovat teemoja, jotka kuuluvat uudella kappaleella. Kappaleen on tuottanut ruotsalainen Fredrik Danielson.

Tämä ei ole kuitenkaan ainoa tänä syksynä ulos tuleva julkaisu, vaan artisti kertoo, että kappaleita on valmiina enemmänkin. Artistilla on suunnitelmia myös pidemmälle aikavälille:

”Alkuvuodesta julkaisen EP:n, jonka olen tuottanut täysin itse. Se on huomattavasti eteerisempää ja kokeellisempaa, kuin mikään, mitä olen tähän mennessä julkaissut. Se avaa oven tunteelliseen ja taiteelliseen ulottuvuuteen New Ro -maailmassa”

Uuden singlen voit kuunnella alta.

 

Lisää luettavaa