Nöyryytetystä nuorukaisesta validoiduksi maestroksi – elokuva-arviossa Ennio

Dokumentti on mahtipontinen ja intensiivinen kuten Morriconen musiikki, kirjoittaa Jukka Hätinen.

15.03.2022

Ennio
ohj. Giuseppe Tornatore

.
Ennio Morriconen etunimeä kantava dokumentti on mahtipontinen ja koskettava, informatiivinen ja lämpimän huumorin lävistämä. Ääneen pääsee maestron itsensä lisäksi pitkä rivi elokuvaohjaajia, säveltäjiä, muusikkoja ja tuottajia. Dokumenttia varten tehtyjen haastattelujen ja arkistomateriaalin lisäksi elokuvassa nähdään kohtauksia elokuvista ja materiaalia Morriconen johtamista konserteista.
.
Ennio alkaa valtaisalla vyörytyksellä selkääntaputtelua ja ylistystä. Vaikka tahti hieman rauhoittuu, tämä on yksi elokuvan heikkouksista: ysikymppinen maestro on puheissa jalustalle nostettu, miltei virheetön yksilö. Jos haastateltavilla on ollut erimielisyyksiä menneisyydessä, nyt kameroiden edessä käsi nostetaan pystyyn virheen merkiksi: Ennio oli oikeassa. Morricone on suuri säveltäjä, mutta sen kertomiseen ei olisi tarvinnut aivan kaikkia dokumentin puhuvia päitä. Etenkin viime vuosikymmenten populaarimusiikin hahmot tuntuvat elokuvan kannalta täysin irrelevanteilta.
.
Morriconen sielunelämään elokuva sukeltaa kiehtovasti. Hänestä maalataan lämmin, herkkä ja ennen kaikkea musiikkiin uskomattomalla intohimolla suhtautuva kuva. Ja parhaiten tämän kuvan saa Morriconen itsensä haastatteluista.
.
Morricone halusi opiskella lääkäriksi, mutta trumpetisti-isä halusi poikansa alkavan muusikoksi. Ennio tarttui niin ikään trumpettiin mutta meni myös koulunpenkkiin sävellystä opiskelemaan. Morricone muistelee dokumentissa, kuinka ruokapalkalla soittaminen miehitysjoukoille toisen maailmansodan jälkeen tuntui nöyryyttävältä. Tämä kohtaus on yksi lukuisista, joista Morriconen herkkyys käy ilmi kouriintuntuvasti.
.
Morricone ajautui elokuvamusiikin pariin, vaikka kaipasi hyväksyntää taidemusiikin saralla. Hän sävelsi myös popmusiikkia, ja suhtautui siihenkin kunnianhimoisesti. Mentorinsa ja kollegoidensa arvostuksen puute varjosti Morriconen työskentelyä pitkään. Samoin elokuva-alan lopullinen validointi konkretisoidaan Oscar-pystiin, jollaista Morricone joutui odottelemaan elämänsä ehtoopuolelle. Näitä käydään läpi pettyneen emotionaalisesti mutta ilman katkeruutta.
.
Morriconen käsittämättömän laajasta tuotannosta käydään läpi olennaisimmat, kuten esimerkiksi Sergio Leonen kanssa tehty yhteistyö ”spagettiwesternin” parissa ja Ennio-dokumentin ohjaajan Giuseppe Tornatoren Cinema Paradisio. Karvat pystyyn nostattavia sävellysteknisiin seikkoihin ja spontaaniin luomiseen ja hyräilyyn pohjautuvia anekdootteja on useita.
.
Dokumentti on mahtipontinen ja intensiivinen kuten Morriconen musiikki. Se on kahden ja puolen tunnin mitassaan viihdyttävä mutta uuvuttava. Se on testamentti, jonka Morricone ansaitsi.
.

.
Ennio nyt elokuvateattereissa.
.
Päivitys 16.3.2022 klo 8.30: Kasikymppinen korjattu tietenkin ysikymppiseksi.

Lisää luettavaa