Nyt jumalauta innostutaan: System of a Down -nokkamies vihjailee uudesta SOAD-materiaalista

System of a Down saattaa – huom! saattaa! – olla aktivoitumassa.

06.05.2016

System of a Downin nokkamiehenä tunnettu Serj Tankian vihjailee, että SOAD olisi viimein kenties ehkä saattaapi olla äänittelemässä piakkoin uutta materiaalia. Viimeisin elonmerkki SOAD:in aktiivisuuden suuntaan saatiin vuonna 2015, kun Serj Tankian ilmoitti, ettei bändi pidä kiirettä uuden levyn julkaisun kanssa.

Tankian kertoi Rolling Stone -lehdelle, miten on kirjoittanut kasan rock-kappaleita, mutta ei tiedä, mitä niiden kanssa tekisi. SOAD-asiaan hän vastasi seuraavaa:

”Olemme yhteyksissä toisiimme ja katselemme, josko saisimme uutta materiaalia kasaan. En sano suoraan, että julkaisemme uuden levyn, sillä emme ole vielä menneet studioon. Keskustelemme kuitenkin aktiivisesti asian tiimoilta, ja olemme soittaneet toisillemme omia sävellyksiämme. Kaikki näyttää menevän sutjakasti.”

Ei tässä nyt vielä kannata innosta hyppiä, mutta onhan tässä aikaa kulunut jo sen verran kauan edellisistä levyistä (ja hei, Toxicity ilmestyi 15 vuotta sitten! VIISITOISTA VUOTTA!), että sormet ristiin vaan.

Lisää luettavaa