Azealia Banks haastaa jälleen riitaa hiphopin hiekkalaatikolla.
Teksti: Anna-Maija Lippu, kuva: Azealia Banks/Facebook
Naisräppäri Azealia Banks tunnetaan rääväsuuna, joka ei säästele ihmisten tunteita, kun hänet suututetaan.
Banks on estoton sanavalinnoissaan varsinkin Twitterissä, jossa hänellä on ollut jo liuta biiffejä muiden räppäreiden kanssa. Tällä kertaa neidon sivallukset kuitenkin olivat astetta julmempia, kun hänen uhrikseen joutui Suomessakin keikkaillut räppäri Action Bronson.
Kaikki alkoi, kun Banks saarnasi radiohaastattelussa hiphopin rotusyrjinnästä. Hän muun muassa laukoi, että australialainen naisräppäri Iggy Azalea ei ole tummaihoisia kollegoitaan parempi. Tästähän ei Iggy vaiennut, ja naiset sanailivat toisilleen edestakaisin Twitterissä hyvän aikaa.
Kun Banks oli päässyt haukkumasta Azaleaa, pahaa aavistamaton fani kysyi hänen mielipidettä ”muista valkoisista jotka osaavat räpätä”, mainiten Action Bronsonin esimerkkinä. Mies ei arvostanut nimensä mainitsemista kyseisessä asiayhteydessä lainkaan, tweetaten ettei näin saisi ikinä tapahtua.
DONT EVER IN LIFES HISTORY MENTION MY NAME IN A SLANDEROUS MANNNER. @bekushner @AZEALIABANKS @IGGYAZALEA
— #BRON2ON (@ActionBronson) 19. joulukuuta 2014
Tästä eteenpäin meno laski erittäin alhaiselle tasolle: Bronson ei itsekään säästellyt sanojaan ja muun muassa nimitteli Banksia hevosen suuksi, sanoi paholaisen elävän tämän haarovälissä ja muuta yhtä kypsää.
@AZEALIABANKS I WILL MELT THOSE LITTLE TITS OFF THAT LITTLE BOY BODY., CHILL. I USED TO ALMOST LIKE YOU.
— #BRON2ON (@ActionBronson) 19. joulukuuta 2014
@AZEALIABANKS U HAVE ZERO TALENT ZERO SEX APPEAL ZERO INTEREST OUTSIDE MANCHESTER ENGLAND ZERO ANYTHING. U ARE THE MEANING OF WACK.
— #BRON2ON (@ActionBronson) 19. joulukuuta 2014
Haukuttuaan Bronsonia huonoksi kopioksi räppäri Ghostface Killah’sta, Banks ilkeili miehen ylipainosta ja ennusti tämän kuolevan diabetekseen. ”Lyön vetoa, että säilytät ruokaa tissiesi alla”, hän sanoi, ja vielä arvosteli miehen lahjakkuutta tämän ihonvärin perusteella.
@ActionBronson you're an okay rapper for a white person. Ghostface shits on you all day.
— CATTY NOIR (@AZEALIABANKS) 19. joulukuuta 2014
Molemmat osapuolet kuitenkin näyttävät jo poistaneen mauttomimmat viestinsä, joten saamme toivoa, että riitapukarit ovat kenties hieman katumapäällä. Sanasodan jälkeen Bronson ilmoitti irtisanoutuvansa kaikesta negatiivisuudesta ja aloittavansa seuraavan päivän puhtaalta pöydältä. Banks sen sijaan jaksoi vielä jonkun aikaa haukkua Bronsonia läskiksi.
No huh. Joulurauhaa vaan kaikille.