Nyt on auki musiikkialan työpaikka, jossa ei tule ainakaan tylsää

Siitä töihin, oi kulttuurivaikuttajat!

27.10.2015

Wannabe Tours hakee itselleen matkanjärjestäjää, joka osaa pitää narut käsissään eikä hermoile turhista.

Ai mistä on kyse? Wannabe Tours järjestää musiikkimatkoja Baltian alueelle. ”Perustuotteena ovat Baltian bändirundit, joiden lisäksi on toteutettu myös festivaalimatkoja Unkarin Szigetiin sekä Latvian Positivus Festivalille”, Wannabe Toursin kotisivut ilmoittavat. Normaalisti kotimainen yhtye järjestää muutaman keikan minikiertueen Baltiassa. Erikoisiksi Wannabe Toursin reissut tekee se, että niillä fanit, yhtye ja frendit matkaavat paikasta toiseen turistibussilla.

Vuodesta 2012 lähtien Wannabe Tours on järjestänyt 14 matkaa. Hommaa on pyörittänyt Jukka ”Foto” Järvinen, mutta hänen muut työkuvionsa eivät mahdollista enää riittävästi aikaa Wannabe Toursin matkojen tuottamiseen. Nyt hänen tilalleen haetaan uutta toimijaa.

Wannabe Toursin pohjatyö on siis jo tehty. Nyt tarvitaan mukaan ihminen, jolta ei seikkailunhalua puutu.

Lisätietoa pestistä voit lukea täältä.

Knucklebone Oscarin reportaasin Wannabe Tours -reissulta voit lukea täältä.

Lisää luettavaa