Odotettu päätös tuli: Hassisen Koneen paluukeikoista päästään nauttimaan vasta vuonna 2021

Tämä ei ollut yllätys.

Suomirockin legendan Hassisen Koneen paluukeikat siirtyvät vallitsevan koronakriisin vuoksi kesälle 2021.

Rivinsä uudelleen kokoava yhtye esiintyy Joensuun Kerubissa viiden keikan voimin tiistaista lauantaihin 22.-26. kesäkuuta. Alkuperäiskokoonpanossaan esiintyvän yhtyeen ainoa festivaaliesiintyminen toteutuu Seinäjoella 1.-3. heinäkuuta 2021 järjestettävän Provinssin päälavalla myöhemmin ilmoitettavana päivänä.

Hassisen Koneen paluukeikkojen huipennus koetaan Tampereen Ratinan stadionilla toteutuvassa konsertissa lauantaina 7. elokuuta, jolloin yhtye esiintyy koko historiansa kattavan ison kokoonpanon kera.

Aiemmin ostetut liput käyvät sellaisenaan kullekin keikalle. Mikäli uusi esiintymispäivä ei käy, niin liput voi palauttaa 8. elokuuta 2020 mennessä ostopaikkaan. Provinssin lippupalautusten viimeinen palautuspäivä on 25. kesäkuuta. Jo ennakkoon loppuunmyytyjen Kerubin ja Ratinan keikkojen mahdollisista myyntiin vapautuvista lipuista tiedotetaan myöhemmin.