”Olen onnistunut selkeyttämän ydintäni lauluntekijänä, mutta paljon se myös vaati” – Mariska julkaisi tänään tähänastisen uransa tärkeimmän albumin

Mariskan tänään julkaistu nimikkoalbumi on artistin tähänastisen uran tärkein.

Universal Music

Mariska julkaisi tänään 18. lokakuuta nimikkoalbuminsa Mariska, jota artisti kuvailee uransa tähän mennessä tärkeimmäksi. Albumi on kaikkiaan artistin viides. Hänen viimeisin tätä edeltävä albuminsa on vuonna 2016 julkaistu Matador.

Albumi toi artistin Mariskan mukaan oman suunnan löytymisen myötä uudenlaisen fokuksen musiikin tekemiseen:

”Musiikillisesti olen rönsyillyt ja poukkoillut urani aikana seinustalta toiselle. Tämän levyn myötä olen onnistunut selkeyttämän ydintäni lauluntekijänä, mutta paljon se myös vaati. Matkan aikana minun piti päästä yli monesta pelosta ja parannella syvään juurtuneita, tekemisiäni rajoittavia tarinoita. Halusin kirjoittaa sanoituksia, jotka vahvistaisivat minua tiellä kohti valoa ja joihin mahdollisesti toinenkin kanssakulkija voisi samaistua”

Albumin ovat tuottaneet Mariskan lisäksi Riku Mattila ja Väinö Wallenius.

Kappaletta Muuttumisleikki on puolestaan työstetty Matti Mikkolan kanssa ja Varsinainen kismailija -kappaleen sanoituksia on ollut Mariskan itsensä lisäksi mukana kirjoittamassa myös Mira Luoti.

Noin viikko albumin julkaisun jälkeen Mariska lähtee kiertämään Suomea. Kiertuepäivämäärät näet alta. Albumin virallinen julkaisukeikka on 7. joulukuuta Helsingin Kuudennella linjalla.

26.10. Hämeenlinna, Suistoklubi
7.11. Oulu, 45 Special
8.11. Kajaani, Kulma
9.11. Kuopio, Henry´s Pub
13.11. Espoo, Sellosali
15.11. Joensuu, Kerubi
16.11. Porvoo, Taidetehdas
22.11. Kouvola, House of rock
30.11 Jyväskylä, Musta kynnys
5.12. Tampere, Klubi
7.12. Helsinki, Kuudes linja