”Olisin kuin Meg White verrattuna Neil Peartiin”, sanoo Dave Grohl ehdotetusta Rush-tuuraajaslotista

Meg on siis kuulemma Daven "suosikkirumpaleita."

30.06.2018

Nyt on totta puhuen vaikea päättää, onko Dave Grohlin viimeisin lausuma kehu vaiko… eikö.

Foo Fightersin ihana keulakuva jutteli hetki sitten Rolling Stone -lehdelle kaikenlaista – muun muassa siitä, miltä tuntuisi tuurata Rushin ex-rumpalia Neil Peartia livenä. Muistammehan toki, että Grohl taitaa rummut vähintäänkin vakuuttavasti Nirvana-ajoiltaan.

Grohl itse ei ollut ihan yhtä vakuuttunut kyvyistään.

“Sanoisin kysyttäessä, että ’en ole fyysisesti enkä musiikillisesti kykenevä, mutta kiitos tarjouksesta’. Neil Peart, hän on ihan toisessa ulottuvuudessa, ihan eri lajin rumpali. Osaan Rushin biisien sovitukset, mutta olen kuin Meg White verrattuna Neil Peartiin. Ja Meg on yksi suosikkirumpaleistani! Hän on myös tyttäreni suosikkirumpali. Tyttäreni soittaa rumpuja kahden bändin tahtiin: White Stripesin ja AC/DC:n. Ja minä sanon hänelle, että sitä hänen tasan pitäisikin tehdä juuri nyt.”

Sitten Grohl koki tarvetta perustella, miksi valitsi juuri White Stripesin Megin verrokikseen tässä yhteydessä. Eli kyseessä oli kuulemma oikeasti kehu:

”Meg on yksi niitä rumpaleita, joista tunnistaa 15 sekunnin kuluessa, kuka soittaa. Ja minulle SE on aina ollut se kultainen standardi. Se on aina se haaste. Sitä haluaa tietää, kuka soittaa, kun kuuntelee musaa. Haluaa tietää, että: ’Hei, tuo on John Bonham. Hei, tuo on Charlie Watts. Tuo on Ringo. Tuo on Stewart Copeland. Tuo on Meg White.’ Eikä se ole helppoa saavuttaa soittajana. Se tarkoittaa, että soittaa suoraan sydämestään.”

”Siis oikeasti, Meg on mahtava. Oikeasti. Mieti vaikka sitä ovikellobiisiä (My Doorbell). Siis, mieti. Se on yksi lempirumpukompeistani ikinä. Klassikko. Se on riffi! Se on säveltämistä, mutta rumpukapulat kädessä. Se on vitun upea.”

Rolling Stonen toimittajan kysymys nousi ilmeisesti siitä, että Grohl on jo kerran aikaisemmin miehittänyt Rushin rivejä, tosin silloin kitaran varressa. Hän nimittäin soitti mukana, kun Rush veti 212-biisinsä bändin Rock n’ Roll Hall of Fame -nimitystilaisuudessa.

Lisää luettavaa