Viime viikolla uutisoitiin laajasti maailmalla ja Suomessakin erikoisesta Fight Club -elokuvaan liittyvästä saagasta. Asiasta kertoi muun muassa sisarlehtemme Episodi täällä.
Leffa julkaistiin kiinalaisissa striimipalveluissa, mutta sen loppu vaihdettiin kokonaan. Tuttu lopetus leikattiin kokonaan pois ja tilalla tuli teksti, jonka mukaan kaikki rikolliset pidätetään. Tekstin mukaan poliisi tajuaa suunnitelman Tylerin eli leffan päähenkilön antaman vihjeen takia, ja pommit jäävät räjähtämättä. Tyler lähetetään mielisairaalaan, mistä hän pääsee pois vuonna 2012.
Nyt oikea lopetus on kuitenkin otettu mukaan Kiinassa nähtävään versioon. Alkujaan leffaa oli leikattu 12 minuuttia, ja 11 minuuttia siitä palautettiin elokuvaan mukaan. Ainoastaan leffasta löytyvä seksikohtaus on jäänyt yhä sensuurin kynsiin.
Kiinalaisen paljon puhutun lopetuksen näet alta.
