Onko Helsingissä mielestäsi liian vähän rockbaareja? Jussi69 ojentaa sinulle auttavan kätensä

Jussi69

The 69 Eyesin rumpalina tunnettu ja nykyisin radiojuontajankin kunnostautunut Jussi69 avaa oman baarin Helsinkiin. The Riff -nimisen klubin avajaisia vietetään 13. toukokuuta Punavuoressa osoitteessa Iso Roobertinkatu 3.

Tiedotteen mukaan baari on suunnattu rockia rakastavalle yleisölle ja äänentoistoon on kiinnitetty huomiota normaalia enemmän. Jussi69:n yhtiökumppainen toimivat Veikka Moilanen ja Oskari Kovalainen.

Jussi69 luonnehtii tiedotteessa tunnelmiaan suurieleisesti: ”Olen kiertänyt maailman rockklubit Osakasta Teksasiin, joten mielestäni tiedän, mikä baareissa toimii ja minkälaisessa baarissa itse viihdyn. Olen pitkään haaveillut omasta baarista ja kollegoideni kanssa suunnitellut tätä kauan. Nyt löysimme täydellisen tilan parhaalla mahdollisella paikalla keskellä Helsinkiä. The Riff on cool silti olematta hienosteleva. Täydellinen paikka, jossa itse haluaisin hengata tyylikkäällä terassilla tai bilettää pikkutunneille asti.”