Ouluun suunniteltu Roadburnin ja Hellfestin mukaan mallinnettu festivaali siirtyy

North of Hell siirtyy.

Oulun Kuusisaareen elokuun puoliväliin suunniteltu uusi metallifestivaali North Of Hell siirtyy ensi vuoteen.

Etenkin kansainvälisiin esiintyjiin panostaneen tapahtuman järjestäminen on osoittautunut käytännössä mahdottomaksi, vaikka vielä alkukesästä tilanne näytti huomattavasti paremmalta, tiedote kertoo.

”Muualla maailmassa vallitsevien olosuhteiden johdosta artistien maahan pääsyä ei voida taata, sillä matkustusrajoitukset jatkuvat, vaikka olemmekin Suomessa jo paremmassa tilanteessa tapahtumien suhteen. Tapahtuman ohjelmistosta yli puolet koostuu ulkomaisista artisteista, joten emme pysty toteuttamaan festivaalia tänä vuonna siinä laajudessa kuin tahtoisimme”, tapahtuman ohjelmistosta vastaava promoottori Teemu Mäntynen kertoo.

Tämä on harmi, sillä tiedossa oli tavallista mielenkiintoisempi metallifestivaali:

”Ohjelmistoa rakennettiin ei kilpailemaan, vaan täydentämään. Halusimme tuoda perinteisten artistien sekaan myös esiintyjiä, jotka ovat tärkeitä sellaisille musadiggareille, jotka voisivat käydä esimerkiksi Roadburnissa tai Hellfestissä”, ohjelmistosta vastaava Teemu Mäntynen kertoi täällä.

Esiintyjiksi North of Helliin oli tänä vuonna kinnitetty muun muassa JinjerHypocrisyLeprousVaderMunicipal WasteNapalm DeathZeal & ArdorThe OceanCyhraWolfheartRotten Sound ja S-Tool.

Uudet festaripäivät ovat 12.–13. elokuuta 2022. Ensi vuoden ohjelmistoa rakennetaan jo kovaa vauhtia, ja ensimmäiset vuoden 2022 North Of Hell -artistit julkaistaan mahdollisimman pian.

Jo ostetut liput käyvät sellaisenaan ensi vuoden tapahtumaan. Jos uusi ajankohta ei käy, liput voi palauttaa 20.9. asti.