Etsi
Johnny Cashin lapset ottivat kantaa.
Ensisoitossa Jani Matti Juhanin single, jolla vierailevat Janne Laurila ja Hypnomen-kitaristi Pekka Laine.
Litku Klemetiltä maistiaista tulevalta soololevyltä.
LCD Soundsystem julkasi uuden videon.
Uusi QOTSA-video kultapossukerholaisille, muille toivottavasti myöhemmin.
Flow'n kanta on, että järjestyksenvalvojat eivät saisi poistaa artistia fyysisesti alueelta ottamatta yhteyttä järjestäjiin.
Sacred Bonesille levyttävä yhtye nähdään Tavastialla.
Ja vielä lisää uutta War on Drugsia ennen albumia.
Uutta Soul Valpiota.
Yli 80 artistia esiintyy lokakuisen viikonlopun aikana.
Ellie muistanee tämän keikan loppuikänsä.
Nyt pukkaa vinyyliklassikkoa eli klassikkoa vinyylillä.