”Peiliinkatsomisen paikka” – Elastinen palasi sooloilemaan Profeettojen jälkeen

Ela julkaisi uuden singlen.

18.10.2017

Elastinen on pitänyt itsensä kiireisenä muun muassa Elastinen feat -tv-ohjelmalla ja Cheekin kanssa toteutetulla Profeetat-yhteistyöllä. Televisio on taputeltu ja Profeetat on lusittu, joten Rähinä-räppäri jatkaa soolouraansa. Ei siitä mihin Iso kuva -albumilla (2015) jäätiin vaan omien sanojensa mukaan puhtaalta pöydältä.

”Valtavien tv-tuotantojen ja hallikeikkojen jälkeen on tosi vapautunut fiilis tehdä vain musiikkia ja koen, että voin jotenkin aloittaa taas ihan puhtaalta pöydältä. Haluan haastaa itseni artistina ja tehdä juuri sellaista musaa, kun mitä itse tahdon kuulla”, Elastinen kommentoi.

Elastisen mukaan tauko soolourasta on antanut sopivaa etäiysyyttä omaan tekemiseen ja synnyttänyt uuden inspiraation musiikin tekemistä kohtaan. Tänään julkaistu Peili-single kertoo Elan peilikuvasta ja sen taakse kätkeytyvästä persoonasta.

Singlen ”b-puolella” on kappale nimeltä Näköala. Kuuntelepa molemmat biisit tästä:

Lisää luettavaa