Pettymys faneille – Shinedownin kiertue peruuntuu, myös keikka Suomessa jää välistä

No höh.

20.10.2022

Maailmalla ja myös Suomessa melkoisen suositun Shinedownin oli tarkoitus kiertää tänä syksynä Eurooppaa Asking Alexandrian sekä Zero 9:36 -yhtyeen kanssa.

Bändin piti soittaa oma keikka myös Suomessa. Nyt yhtye on kuitenkin ilmoittanut peruneensa koko kiertueen.

Syyksi bändi ilmoittaa, että Euroopassa kiertäminen on jenkkibändille sen verran kallista puuhaa, ettei heillä yksinkertaisesti ole mahdollisuutta tulla vanhalle mantereelle. Myös logistiikan kanssa olisi tullut ongelmia.

Asiakkaita pyydetään palauttamaan ostetut liput Ticketmasteriin 19.12.2022 mennessä.

Lisää luettavaa