”Pieni kuolema on ennen kaikkea uuden syntymä” – Olavi Uusivirta käsittelee elämänmuutosta uudella albumillaan

”Kappaleet ovat sumun ja hämärän keskeltä nousevia kurkotuksia kohti valoa.”

10.09.2022

Olavi Uusivirta juhlistaa uuden Pieni kuolema -albuminsa ilmestymistä Helsingin Ääniwallissa kahdella loppuunmyydyllä keikalla tänään lauantaina.

Useista elokuvistakin tutun laulaja-lauluntekijän yhdeksäs albumi syntyi osittain koronapandemian aikana, mikä heijastui myös levyn sisältöön. Elämänmuutos on yksi albumin kantavista teemoista.

”Pieni kuolema on ennen kaikkea uuden syntymä. Kasvava epävarmuus on kollektiivinen tunne, joka pakottaa meidät kyseenalaistamaan suojaisia asemapaikkojamme kulmasohvien upottavissa nurkissa”, Uusivirta kertoo tiedotteessa.

”Mitään synkistelyä Pieni kuolema ei kuitenkaan ole! Levyn kappaleet ovat sumun ja hämärän keskeltä nousevia kurkotuksia kohti valoa. Vaikka biisit on tehty tummissa ja tuulisissa maisemissa, en ole halunnut musiikintekijänä jäädä rypemään siihen maisemaan.”

Tavoitteena oli välittää kappaleilla samaa energiaa, jota Uusivirta yhtyeineen välittää yleisölle keikoillaan.

Levyltä on julkaistu aiemmin singlet Älä päästä mua menemään, Kielletty leikki, Kun hiljaisuus oli kultaa ja Hilma af Klint, joiden lisäksi se sisältää seitsemän muuta kappaletta. Albumin on sovittanut ja tuottanut Uusivirran monien muiden albumien tapaan Timo Kämäräinen.

Kuuntele levy alta.

Lisää luettavaa