Kerroimme helmikuussa täällä, miten poliisit USA:ssa soittivat puhelimistaan muun muassa Beatlesiä ja ska-yhtye Sublimea kun heitä kuvattiin.
”Viimeisten viikkojen aikana nettiin on ilmaantunut kaksikin videota (tiedämme, on tässä vähän ironiaa), missä poliisit kaivavat esiin älypuhelimensa ja alkavat soittaa sieltä The Beatlesia, joka on tunnetusti tarkoin tekijänoikeussuojattua…. Ajatuksena poliiseilla on se, että esimerkiksi Youtuben algoritmit poistavat videot automaattisesti tai ainakin todella herkästi netistä, jos niiden taustalla soi tekijänoikeussuojattua musiikkia”, kerroimme tuolloin.
Viime viikolla Oaklandissa Kaliforniassa osoitettiin mieltä poliisien väkivaltaa vastaan. Kyseisestä tilaisuudesta saatiin tuorein video kyseisestä tekijänoikeuskikasta, kun poliisi kaivoi esiin kännykänsä ja alkoi soittaa luuristaan Taylor Swiftiä. Videolla hän myös myöntää, että tarkoituksena on estää kuvatun materiaalin leviäminen Youtubeen.
Tällä kertaa tekijänoikeuskikka ei onnistunut, ja videota on katsottu Youtubessa yli 600 000 kertaa, kun taas Twitterissä sitä on tiirailtu 800 000 kertaa.
Sen kummemmin ei talikoita videolla kuitenkaan kaivettu, vaan kaikki osapuolet keskustelevat asiasta suhteellisen hyvässä hengessä. Sosiaalisen median kommenttikentissä meno onkin sitten hieman toinen.
Katso video alta.