Positiivisuutta betonibokseista – haastattelussa Hassan Maikal

Kontulalainen artisti on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt esiintyä Niinistölle ja tavata Obaman. Debyyttialbuminsa julkaissut Maikal kertoo tarinaa varjoista kohti valoa.

Hassan Maikalin ura alkoi Kontulan nuorisotalolta, kun hän tuurasi ystäväänsä tapahtuman lavalla. Yleisössä oli presidentti Sauli Niinistö. Niinistö ei jäänyt ainoaksi presidentiksi, jonka Maikal on tavannut: hän oli yksi nuorista yhteiskunnallisista vaikuttajista, jotka kutsuttiin Berliiniin verkostoitumistilaisuuteen, jossa oli myös Barack Obama.

Hassan Maikal on Tampereella syntynyt, mutta lähes koko ikänsä Kontulassa asunut artisti, joka levyttää Sonylle. Maikalin tänään ilmestyneellä  Betonitarha-debyyttialbumilla rap ja r&b yhdistyvät afrovivahteisiin popmelodioihin.

Maikal alkoi tekemään musiikkia vuonna 2013, mutta kertoo, ettei halunnut kiirehtiä sen kanssa mihinkään. Se on vaatinut todella paljon kärsivällisyyttä. Albumilta löytyvä Kasvanu varjoissa -kappale kertookin siitä, miten tärkeää artistille oli saada oma rauha varjoissa, tehdä virheitä ja kasvaa ihmisenä.

Betonitarha-albumi on kokonaisuus, joka yhdistää artistin eri näkökulmia musiikkiin. Teema on Maikalin mukaan matka varjosta valoon. Betonitarha käsittelee yksinäisyyttä, epävarmuutta ja menetystä. Kappaleiden järjestys on artistin sanoin elokuvallinen.

”Albumi alkaa runolla ja rauhallisilla biiseillä. Sen jälkeen tulee ne kovemmat räppibiisit ja loppua kohden mennään sellaiseen valoisampaan suuntaan”, Maikal kertoo.

Albumin avaava intro Kukaan ei kuule on runomainen kuvaus koko levystä. Siinä lausutaan: ”Mennään betonibokseihin piiloon saman katon alle, mut seinät meitä eristää”. Tämä kuvastaa Maikalin mukaan, kuinka samassa kerrostalossa voi asua satoja ihmisiä, jotka eivät ole kuitenkaan kontaktissa toistensa kanssa. Jokainen elää omassa betoniboksissaan.

”Seinät eristää kaikkia ja jokainen kokee yksinään iloa, surua, yksinäisyyttä ja menetyksiä. Jokainen albumin biisi on ikään kuin kurkistus ikkunasta sisään toisen naapurin asuntoon.”

Yksi levyn tärkeimmistä kappaleista artistille on nimikkokappale Betonitarha.

”Syy nimeen Betonitarha on Kontula, jossa on paljon betonia ja samannäköisiä kerrostaloja vierekkäin. Betonihan on kylmää ja kovaa. Kontulaa pidetään tosi pahamaisena ja kylmänä paikkana. Kun tulee sinne niin näkee, että siellä on myös paljon metsää, luontoa, lämpöä, yhteisöllisyyttä ja valoa”, Maikal kertoo.

”Tuntuu, että olen ihmisenä samanlainen. Ensin näkee sen ulkokuoren ja sitten vasta, kun pääsee tutustumaan, näkee, millainen ihminen mä oikeasti olen.”

Nimikkobiisin inspiraationa on toiminut Maikalin naapuri. Artisti laulaa kappaleella siitä, kuinka hän leikki serkkujensa kanssa lapsena pienen puun alla kirkonrottaa, ja tupakkaa polttava vihainen naapuri parvekkeella huusi heille.

Maikal kertoo asuneensa 20 vuotta samalla pihalla. He eivät ikinä vaihtaneet kuulumisia kyseisen naapurin kanssa.

”Sitten yhtenä päivänä mä tulin ylioppilaskirjoituksista ja sieltä kuului, että moi mitä kuuluu”, Maikal sanoo.

”Ihmettelin, että sanoiko hän just moi 20 vuoden jälkeen. Siitä meillä alkoi sellainen ystävyys. Joka päivä, kun mä kävelin siitä, se oli aina siellä röökillä ja hän avasi hänen päiväänsä ja mä avasin mun päivää. Jossain vaiheessa sain kuulla, että hän oli menehtynyt.”

Menehtynyt naapuri oli taloyhtiön puheenjohtaja. Hänen kuolemansa jälkeen se pieni puu, jonka alla Maikal oli serkkujensa kannsa leikkinyt, kaadettiin.

”Kaikista surullisinta oli, että hän oli puolustanut sitä puuta sen 20 vuotta. Se inspiroi tätä betonitarhaa.”

Aina ollu tääl -kappaleella Maikal laulaa: ”Oon enemmän kuin nimi, uskonto tai väri”. Hän kertoo kokeneensa ennakkoluuloja ihonvärinsä takia paljonkin, ja samaistuttavista esikuvista on ollut pulaa.

”Jos miettii Elastisen tai Vesalan tasoisia artisteja, niin pystynkö mainitsemaan ketään, joka näyttää multa. En.”

”Jos ei näe moninaisia kasvoja, niin ei ymmärrä, että se on suuri steppi tällä alalla. Mä en halua sellaista, että ainoastaan mun ihonvärin takia mulle annetaan mahdollisuus. Musta tuntuu kuitenkin, että mä olen ansainnut sen. Ei silleen, että ai niin, nyt pitää olla tossa tv-ohjelmassa yksi tummaihoinen, että vaikuttaa monimuotoisemmalta.”

Artistin mukaan kyseinen biisi syntyi Yeboyahin kanssa pilke silmäkulmassa. Maikal kertoo suomalaisena somalialaistaustaisena nuorena kuulevansa paljon sitä, mistä hän tulee.

”Olin silleen, että Yeboyah meidän on pakko tehdä tällainen biisi! Olen koko elämäni ollut täällä, syntynyt, käynyt päiväkodin, eskarin ja koulun. Mä olen yhtä lailla täältä, kuin muutkin.”

Maikal on ollut tuottamassa ja äänittämässä Yeboyahin ensimmäisiä kappaleita ja he ovat hyviä tuttuja.

Albumilla vierailevat myös Ibe, Lukas Leon ja Ani. Maikal kertoo, että hänelle on tärkeää tuntea ja ystävystyä, ennen kuin tekee musiikkia yhdessä jonkun kanssa. Eikä silloinkaan tehdä vain tekemisen ilosta.

”Jos mä teen jotain biisejä heidän kanssaan, niin niiden pitää tuoda siihen biisiin jotakin. Mä pyrin siihen, että jokaisella biisillä, mikä julkaisen, on syy. Mua kiinnosti, miten Ibe kokee yksinäisyyttä, tai mikä paine Lukasilla on, kun hänkin on tullut tosi nopeasti alalle. Tai Ani, miten meillä molemmilla on epävarmuus siitä, että ottaako ihmiset meidät tosissaan. Se on upeata, että pystyy katsoa tulevaisuudessa taaksepäin: mistä ollaan aloitettu ja missä ollaan nyt.”

Maikalin ja hänen vastaavan tuottajansa Alvar Yrjänä Escartinin välinen yhteistyö kuuluu artistin mukaan levyllä vahvasti.

”Meidän arvomaailmat kohtaavat. Hän on todella hyvä kuuntelija ja ollut kirjoittamassa mun kanssa biisejä. Etenkin se mun tarinallisuus ja kertomistapa ja hänen elokuvallinen tuotanto kohtasivat tosi upeasti.”

Maikal kertoo tekevänsä taidetta rohkeasti ja seisovansa kaiken takana, mitä tekee. Hänelle on tärkeätä olla oma itsensä ja kuunnella vain itseään, ei seurata muiden tekemisiä.

”Ei kannata luovuttaa ja ajatella, että ei täällä Suomessa voi menestyä, koska mun ihonväri.”

Maikal kertoo, että haluaa tehdä asioita, jotka inspiroisivat seuraavaa sukupolvea.

”Meidän näköisiä ihmisiä olisi kiva nähdä kaikissa viroissa. Ei tarvitse olla räppäri tai feimi, vaan voi olla kuka vaan.”

Hän kohtaa nuorisoa esimerkiksi sosiaalisen median kanavillaan. Hänen vinkkinsä asioihin vaikuttamiseen lähtee ruohonjuuritasolta. Kannanottojen ei tarvitse aina olla isoja, vaan pieniä tekoja yksilötasolla.

”Esimerkiksi, jos kuulee rasismia tai homofobiaa, voi rohkeasti ottaa kantaa siihen ja sanoa, että toi ei ole ok.”

Maikal arvostaa, jos häntä pidetään esikuvana, mutta kertoo nuorempana ottaneen paineita asiasta.

”Mulla ei ole välttämättä ollut sellainen fiilis, että haluan olla esikuva, vaan se on jotenkin mennyt luonnollisesti niin. Oon halunnut vain ottaa kantaa asioihin ja muuttaa yhteisöjä ja maailmaa mun ympärillä, mieluummin sitä kautta.”

”Mä teen mitä rakastan ja vien positiivisuutta eteenpäin.”