Psst, Helsinkiin perustettiin elokuussa loistava keikkapaikka, josta mitä todennäköisemmin et ole vielä kuullut

G Livelab on uusi keikkapaikka Helsingissä. Suosittelemme!

20.09.2016

Elokuussa Helsingin Yrjönkadulla avattiin keikkapaikka, josta moni ei ole vielä kuullut.

G Livelab kertoo, miten ”klubi panostaa elävän musiikin kokonaiselämykseen ja noin 180 asiakaspaikan tila on suunniteltu musiikin ehdoilla. Syksyn aikana G Livelabissa nähdään sekä kotimaisia että ulkomaisia huippuja mm. nykykansanmusiikin, popin ja jazzin saralta.”

Tulevia esiintyjiä G Livelabissa ovat esimerkiksi tämän viikon torstaina lavalle astuva Jore MarjarantaAnna Puu (17.12.), Värttinä (12.11.) sekä säveltäjä Sami Klemolan uutta musiikkia esittävä perkussioyhtye Osuma Ensemble (26.11.). Joulukuussa We Jazz -festivaalin yhteydessä G Livelabissa nähdään Oddarrang ja Iro Haarla Trio (10.-11.12.).

Loppuvuoden etenkin Rumbaa lukevia musadiggareita kiinnostanevat myös nimet kuten australialainen avantgarde-trio The NecksEmma Salokoski, The Posies -yhtyeestä tuttu indielegenda Ken StringfellowTuure Kilpeläinen sekä uuden albuminsa julkaisua juhlistava indierock-yhtye Underwater Sleeping Society.

G Livelabin Facebook-sivuille pääset tästä.

Lisää luettavaa