Pyhimyksen juhlakonsertti siirtyy – artisti jää sen jälkeen keikkatauolle

Pyhimyksen 40-vuotispäiviä juhlistetaan 2022.

15.09.2021

Pyhimys isona -konsertti siirtyy vuodella eteenpäin. Konsertti oli tarkoitus järjestää tänä syksynä, mutta pandemiatilanteen edelleen jatkuva epävarmuus on vaikeuttanut tapahtuman järjestelyjä.

”Aluehallintoviraston uusissa määräyksissä turvavälien poistumisesta huolimatta ei edelleenkään ole takeita, että lähes loppuunmyyty konserttimme olisi mahdollista toteuttaa tänä syksynä nykyisillä rajoituksilla. Nykyinen päätös sallii vain 50 prosentin henkilömäärän. Näin mittavaa suurkonserttia ei voida järjestää muuta kuin 100-prosenttisella kapasiteetilla,  jonka vuoksi uusi keikkapäivä on välttämätön”, kertoo konsertin vastaavan tuottaja Nelonen Media Liven Marko Salo.

Pyhimys isona -konsertin uusi päivämäärä on lauantai 22. lokakuuta 2022, ja paikkana on Hartwall-areena. Artistin 40-vuotissyntymäpäivien kunniaksi järjestettävään juhlakonserttiin odotetaan noin 10 000 vierasta.

”Toki tiedettiin, että riski on olemassa, vaikka vuosi tuntuikin suhteellisen pitkältä ajalta saada olosuhteet kuntoon isojakin konsertteja varten. Vuosi meni kuitenkin nopeasti, joten vaikka en voi sanoa, että siirtäminen olisi tullut täysin puskista, niin on se silti valtaisa pettymys”, Pyhimys sanoo.

”Uuden tilanteen edessä järjestelen ensi vuoteni uudestaan siten, että se tähtää suunniteltuakin laadukkaampaan konserttiin syksyllä 2022, jonka jälkeen jään määrittelemättömälle keikkatauolle.”

Pyhimys Isona
La 22.10.2022 Helsinki, Hartwall-areena

Alkuperäiseen konserttiin ostetut liput käyvät vuoden 2022 konserttiin sellaisenaan. Jos kuitenkin haluat palauttaa lipun, katso palautusohjeet ja lisätiedot. Lippujen palautusoikeus on voimassa 23.10.2021 asti.

Lisää luettavaa