Pyhimys seikkailee uudella singlellään Breaking Bad -sarjan tunnelmissa

Kemiaa-kappaleessa on mukana artistitulokas Figaro.

30.09.2022

Kolme viikkoa sitten loppuunmyydyssä Helsingin jäähallissa esiintynyt räppäri Pyhimys eli Mikko Kuoppala yllättää julkaisemalla uutta musiikkia.

Kemiaa-kappale kertoo mutkikkaista ihmissuhteista kemia-aiheisten kielikuvien ja sanaleikkien avulla. On kristallia, happoa, kokkailua ja tietysti Breaking Bad, josta singlen kansi- ja promokuviin onkin haettu inspiraatiota. Visuaalinen ilme on ohjaaja Ari Viremin käsialaa.

Biisissä vierailee YleX:n läpimurtolistaukseen tänä vuonna nostettu laulaja-lauluntekijä Figaro eli Joonas Lahtinen, joka on tehnyt musiikkia Pyhimyksen kanssa ennenkin.

”Pyhimys oli mukana mun debyytti-EP:llä, joten yhteistyön jatkaminen oli vaivatonta ja luontevaa. Pyhimyksellä oli hieno tapa laajentaa aihetta, joka syntyi kertsini pohjalta. Visuaaleja oli myös elämys kuvata, räjähdykset ja kaikki”, Figaro kommentoi.

”Nykymusassa on hieno puoli se, että artistibrändi ei täydy olla niin sitova, vaan yhteisbiiseillä päästään kartottamaan aluetta, joka ei lähtökohtasesti kuulosta kummankaan aiemmin julkaistulta musiikilta. Itse vaan tykkäsin kuunnella tätä alusta asti, mutta en toki yhtään osaa ennustaa miten muut tämän ottavat, saati näkevät osana mun profiilia. Tässä kohtaa se ei oo onneksi kovin vakavaakaan”, Pyhimys jatkaa.

Sooloprojektistaan pitkälle keikkatauolle jäänyt Pyhimys keskittyy tällä hetkellä uuden musiikin tekemiseen.

Kuuntele kappale alta.

 

Lisää luettavaa