Radiohead avasi arkistonsa – tätä kaikkea nyt saatavilla

Radioheadsin arkistot avautuivat.

20.01.2020

Radiohead on avannut Radiohead Public Library -nimisen palvelun.

Yhtyeen kotisivuilla voi kuunnella bändin vanhaa tuotantoa, katsella tv-esityksiä, kansikuvataidetta ja vanhoja musiikkivideoita.

Sivuilla voi myös selailla vanhoja, erikoisempia videosisältöjä, joita on ennen nähty vain rajoitetun ajan Radiohead.com-sivustolla. Sivuilla voi myös teettää ja tilata vanhoja t-paitamalleja.

Käyttöliittymä sivuilla onkin sitten hieman erikoisempi: käyttäjän pitää ladata sivujen oma kirjastokortti, jonka QR-koodin avulla materiaaliin pääsee käsiksi. Bändin viisi jäsentä kuratoivat sivujen sisällöstä materiaalia omille sosiaalisen median sivuilleen vuoroviikoin.

Yhtye on myös julkaissut suoratoistopalveluihin melkoisen kasan vanhaa materiaalia, jota ei ennen netin kautta ole voinut kuunnella.

Lisää luettavaa