Radioheadin Jonny Greenwood sävelsi musiikin hihhuliuskonto-elokuvaan

17.09.2012

Radioheadin kitaristi ja kosketinsoittaja on ansioitunut myös elokuva-soundtrackien puolella. Viimeksi miehen hengentuotteita kuultiin draamoissa Poikani Kevin (2011) ja Norwegian Wood (2010).

Nyt Greenwood on lyöttäytynyt jälleen yhteen Paul Thomas Andersonin kanssa paljon kohutussa The Master -elokuvassa. Greenwood vastasi musiikista myös Andersonin edellisessä elokuvassa There Will Be Blood (2007), joka on yksi 2000-luvun virallisia elokuvahelmiä. The Master on herättänyt runsaasti huomiota jo siksi, että sen keskushenkilö muistuttaa läheisesti skientologian perustanutta L. Ron Hubbardia – vaikka Anderson onkin julistanut, ettei häneen viitata suoraan.

Soundtrack on julkaistu melko aikaisin, sillä elokuva on esitetty vasta muutamilla festivaaleilla ja Yhdysvalloissa se saa ensi-iltansa tällä viikolla. Suomen ensi-illasta ei toistaiseksi ole tietoa, mutta Ruotsiin ja Norjaan elokuva on saapumassa alkuvuodesta 2013. Koko soundtrack on kuunneltavissa Spotifysta.

Lisää luettavaa