Räpin jälkeen – haastattelussa Stepa ja Pesso

Stepa ja Pesso ovat räppäreitä, joiden musiikki on käynyt läpi muodonmuutoksen. Alkuaikojen rap-purismi on vaihtunut melodisempaan ilmaisuun. Samalla omakohtaisuuden vaateet ovat väistyneet. Mutta mikä on Hyvinkään pelko?

Markus Paajala

”Hyvää kuuluu” tulee ulos niin helposti, että siihen on pakko uskoa. Perinteinen kuulumisten utelu paljastaa Stepan eli Joni Stenbergin olevan täynnä intoa ja energiaa.

”Oon tosi itsevarma musiikin suhteen. Oon aina miettinyt hirveästi, mitä muut ajattelee, mutta nyt mun ei tarvitse miettiä myyntiä tai mitään sellaista. Tiedän, että tulen pärjäämään elämässä tosi hyvin, kuuntelee kukaan mun musaa tai ei. Se on tosi vapauttava tunne.”

Stepa julkaisi juuri toisen osan tälle keväälle aikataulutetusta Unelmien teatteri -ep-trilogiastaan. Unelmien teatteri vol. 2 -ep:ltä sinkkuna julkaistu Keskustaan keskiyöllä on varsin kaukana perinteisestä rap-ilmaisusta.

”Ehkä olen aiemmin ollut riippuvaisempi muiden mielipiteistä. Räppi oli jossain vaiheessa ainoa juttu, mitä osasin, ja kaikki, mitä mulla oli. Sitä ajatteli enemmän työn kannalta ja niin, että sillä pitää ansaita leipä. Ja varsinkin, kun se oli pelkkä räppi, mitä tein, se rajoitti omaa tekemistä.”

Keskustelussa mukana on myös artisti nimeltä Pesso eli Miika Pesso. Hän tunnistaa Stepan mainitsemat rajoitukset ja myöntää räpin olevan melko puristista touhua.

”Mun tausta on aika tiukasti kristillisissä musajutuissa. Siellä on selkeää, mitä kirjoitetaan ja miten itseä ilmaistaan. Kun irtauduin siitä ajattelusta henkisesti ja tajusin, että voin tehdä mitä vaan musaa ja kirjoittaa mistä vaan, se oli hyvin vapauttavaa. Olin heti paljon varmempi ja rennompi tekemisen suhteen”, Pesso sanoo.

Kristillisen musiikkimaailman säännöt ovat Pesson mukaan sanattomia ja yhteisesti jaettuja.

”Tavallaan kukaan ei sano yhtään mitään, vaan kaikilla on tietty konsensus siitä, että tekstin pitää liittyä Jumalaan ja maailman hahmottamiseen sitä kautta.”

Pesso julkaisi viime vuoden lopulla odotetun albuminsa Kunnes mä tapasin sut. Se ei oikeastaan ollut Pesson debyytti, sillä hän on julkaissut aiemminkin musiikkia, räppiä ja reggaeta, mutta kristillisellä etuliitteellä.

”Kaikki kovat soulmiehet ovat käyneet läpi nuo samat kasvukivut kulkiessaan gospelin kautta maallisempaan musaan”, Stepa sanoo.

Aiheena on suomiräpin muutos, josta näillä tekijöillä on omakohtaista kokemusta. Sekä Stepaa että Pessoa tituleerataan räppäreiksi, mutta molempien uuden tuotannon kuuntelu räppinä vaatii hieman aivojumppaa.

Stepa kertoo musiikkinsa muutoksen lähteneen halusta kehittyä. Räpin kun osasi jo, siitä ei löytynyt enää samanlaisia mahdollisuuksia kuin laulusta. Pelottiko laulaminen?

”Aluksi. Kaikki uusihan on aluksi pelottavaa. Mutta tällä hetkellä mulla on paine, pelko, stressi: 0 prosenttia, intohimo: 100 prosenttia. Minä olen ihan sinut sen kanssa.”

Pesson musiikillinen muutos lähti liikkeelle toisesta suunnasta.

”Mulla muutos liittyi paljon siihen, mistä mä oon kirjoittanut, kuin niinkään musiikilliseen puoleen, vaikka olenkin kasvanut aika pitkälle siitä räppipurismista. Taide kulkee käsi kädessä eletyn elämän kanssa. On tärkeää pyrkiä kehittymään positiiviseen suuntaan. Olen alkanut ottaa laajemmin musiikkia vastaan. Se vaikuttaa paljon myös siihen, mitä tekee. En saa enää kiksejä pelkästään siitä, että räppään.”

Omakohtaisuuden vaatimus on karissut molemmilla tekijöillä räpistä irtautumisen myötä. Pesso koki oivalluksen edellistä levyä kirjoittaessaan.

”Se oli jonkinlainen naksahdus aivoissa, että voin kirjoittaa mitä vaan, mikä koskettaa mua tai mihin saan purettua emootiota. Voin keksiä jonkun tarinan, eikä se ole kahlittu mun oman elämän raameihin. Mun ei tarvitse kertoa, miltä tuntuu herätä viis kertaa yössä lapsen takia”, Pesso sanoo.

Saman on huomannut Stepa.

”Räppiä tehdessä ajattelin aina, että tämän täytyy olla totta ja kertoa mun omasta elämästä. Nyt olen tajunnut, että voin tehdä biisin vaikka tanssimisesta, vaikken ole tanssija.”

Oletteko te räppäreitä?

”Tuo onkin hyvä ja hyvinkin tärkeä kysymys, joka itse asiassa avasi mulle maailman. Minä ajattelen itseäni nykyään enemmän taitelijana. Jos meikä on räppäri, meikän tehtävä on vain räpätä, mutta jos meikä on taiteilija, vau! Mieli aukeaa ja voin tehdä mitä vaan. Muhammad Ali kutsui itseään mestariksi ennen kuin oli sellainen, joten ajatukset omasta itsestä ovat tärkeitä”, Stepa sanoo.

”Olen tehnyt ja edelleenkin teen räppiä. Se on supersiistiä ja antanut minulle paljon, joten ei minua haittaa, jos minua sanotaan räppäriksi. Mutta olen yrittänyt laajentaa omaa itseäni.”

Pesso jakaa omaan tekijyyteen liittyvän vaiheilun.

”Ehkä ei kannata rajoittaa itseään liikaa sanomalla olevansa räppäri. Mun tekeminen kyllä kumpuaa räpin estetiikasta ja se kiehtoo edelleen, joten kai sitä siinä mielessä on räppäri. Mut se kuulostaa jotenkin niin… pikkupoikamaiselta.”

”Niin kuulostaakin!” Stepa huudahtaa. ”Haluaisin ajatella itseäni muusikkona.”

”Mä ajattelen itseäni enemmän biisinkirjoittajana ja biisien esittäjänä, olkoon ne biisit mitä on”, Pesso sanoo.

Pessoa kiehtova räpin estetiikka liittyy tekstin muotoon. Esimerkkinä tästä hän mainitsee Lifen uuden biisin Kuolleet kadut.

”Paprun versessä kulminoituu räpin hienous ilmaisumuotona. Räpissä voi niin eri tavoin ilmaista itseään.”

”Ilmaisu on räpätessä jotenkin voimakkaampaa”, Stepa sanoo.

”Eikä rap-tekstiä kirjoita samalla tavalla kuin laulua. Se ei rajoitu melodiaan, johon sanojen pitäisi istua. Ja se on rytmillisesti monimuotoista”, Pesso lisää.

Tietoisen eronteon kautta myös räpistä voi löytää uusia puolia. Pesso kertoo vältelleensä edellisellä levyllä räppiä tarkoituksella ja lisänneensä melodiaa ja laulua sekaan. Seuraavan, jo miltei valmiin levyn biiseissä on enemmän räppäämistä.

”Rap lähtökohtaisesti rajoittaa tietyn kuulijakunnan pois. Yritän tehdä rap-kentästä musiikillisesti monipuolisempaa ja löytää itsekin artisteja, jotka eivät tee räppiä. Mulla on käynyt monen artistin kohdalla niin, että olen löytänyt ne muiden artistien kautta porttihuumeen tavoin. Esimerkiksi Sufjan Stevensin löytäminen on helpompaa, jos joku on flirttaillut sen kanssa jo. Haluan avata musiikin monimuotoisuuden sellaisille nuorille räppipäille, jonkalainen itsekin olin. Ja samaten haluan näyttää räpin hyvät puolet heille, jotka pitävät räppiä paskana.”

Kehitys kehittyy ja muutos on ominaista myös suomiräpin kaltaiselle elävälle kulttuurille. Uuden äärellä ollessa kysymys kuuluukin: pitäisikö räpin reunoja venyttää vai sallia räppäreille muukin ilmaisu?

”Mä näen tuossa trap-meiningissä hyvin samaa kuin taannoin boom bapissä, että ollaan hyvin tarkkoja siitä, miltä se kuulostaa. Jos ei oo 808-bassoa tai jotain, sitä ei voi edes kuunnella. Siinä on jotain samaa ehdottomuutta.”

Stepa kertoo löytäneensä räpin aikoinaan nimenomaan boom bapin ja jenkkiräpin kautta.

”Ensimmäisiä juttuja oli Lil Wayne, Juvenile ja Baby, niillä oli hulluna massia ja hienot autot. Se oli nuorelle pojalle inspiroivaa. Että ei nuo niiden riimit ole edes kovin kummoisia ja niillä on tuo kaikki.”

”Mä olin varma, että sä oot kuunnellu jotain De La Soulia”, Pesso kommentoi.

”De La Soul tuli sitten myöhemmin ja pelasti mut tuolta”, Stepa nauraa.

Sekä Stepa että Pesso ovat kasvaneet räppiin 1990-luvulla, Stepa Sodankylässä ja Pesso Hyvinkäällä. Rap on ollut molemmille ajoittain yksinäistä hommaa.

”Palasin kerran Helsingin keikalta yöjunalla kotiin. Mulla nousi junassa hirveä kuume, en saanut nukuttua kuin pätkissä ja mulla oli rahaa tyyliin 6 euroa, jolla piti selvitä seuraava viikko. Siinä vaiheessa ajattelin, että tää musahomma ottaa enemmän kuin antaa. Mutta nyt kun istuu tässä Rumban haastattelussa, on pakko sanoa, että on rap antanut mulle paljon, vaikka matkaan on mahtunut paljon yksinäisiäkin hetkiä”, Stepa sanoo.

Pesso kokee yksinäisyyden tavallaan avanneen väylän musiikkiin.

”Mulla on aina ollut vähän ulkopuolinen olo. Ehkä olen lähtökohtaisesti sellainen ihminen, etten näe itseäni osana porukkaa, vaan olen sivustaseurailija. Näen siinä tosi paljon hyvää. Se on mahdollistanut musan tekemisen. Olen pienestä asti hakeutunut yksinäisyyteen ja tehnyt musiikkia. Jos olisin ollut teininä hirveän sosiaalinen, en olisi välttämättä edes alkanut tehdä musaa.”

Hyvä rap märitellään usein ”aitouden” tai ”uskottavuuden” skaalalla. Pesso löytää siitä yhtäläisyyksiä kristillisiin piireihin. ”Siinä on jotain samaa kuin seurakunnassa, jossa täytyy todistaa uskon vahvuudesta tai aitoudesta.”

”Ja sitä täytyy todistaa enemmän muille kuin itselleen”, Stepa jatkaa.

”Mä en oo niille räppiuskovaisille mitään velkaa, ei mun tarvitse todistella uskottavuuttani heille”, Pesso sanoo.

Nykyinen suomiräp saa molemmilta hyväksynnän, joskin tekijöiden ja julkaisujen runsauden vuoksi tahdissa on vaikea pysyä perässä. Stepa on huomannut ilokseen, että ”nuo nuoret tekee jotain ihan muuta kuin ite koskaan”.

Pesson mukaan räpin tekeminen on nykyään hyväksytympää kuin hänen sitä aloittaessa.

”Mulla on ollut se Hyvinkään pelko, että mitä muut ajattelee, kun kertoo tekevänsä räppiä.”

Hyvinkään pelko?

”Vois olla mun seuraava levy.”

Suomiräpin uudet tekijät herättävät molemmissa haastateltavissa ihailua. Stepa on ilolla huomannut naispuolisten tekijöiden kasvun suomiräp-kentällä.

”Minuun otti yhteyttä eräs opiskelija, joka kertoi haluavansa tehdä musavideon mun biisistä. Sovittiin tekijäjoukon kanssa treffit Rovaniemelle ja kaikki siitä porukasta oli naisia, mikä oli ihan mahtavaa. Naiset tekee enemmän myös räppiä kuin silloin, kun minä aloitin. Nämä on ihan vallankumouksellisia juttuja.”

Pesso nostaa esiin uusien räppäreiden koostaman D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-spektaakkelin.

”Se on ottanut tosi isosti tätä haltuun ja saanut ihan erilaisen näkyvyyden, mikä on ihan paikallaan kaiken tämän maskuliinisuuden keskellä.”

Stepa nyökyttelee.

”Räpin maskuliinisuus onkin yksi syy, miksi minä olen alkanut laulaa. Esimerkiksi De La Soul ei ollut sitä, mutta monessa muussa räpissä se on vallalla. Ei mulla ole ollut elämässäni mitään valittamista, enkä pysty samaistumaan thug-meininkiin. Toisaalta maskuliinisuus on nyt vähän vähentynyt räpissä.”

”Räpissä on aina ollut vahvasti näkyvillä ajatus, että jäbät tekee ja mimmejä on sata siinä ympärillä. Se on istuttanut tiukkaan käsityksen, mitä räp on. Vaikka aina on ollut sairaan kovia mimmiräppäreitä ja ne on aina olleet paljon miellyttävämpiä tekijöitä”, Pesso sanoo.

”Toivon suomiräppiin kokeilevaa tekemistä ja uskallusta sekoittaa genre-rajoja, pois purismista. Ehdottomuus liittyy ikävä kyllä aina kasvamiseen. Nuorempana on yleensä ehdoton kaikessa.”

Stepa löytää purismista jotain hyötyäkin.

”Meikä oppi räppäämään hyvin, kun panostin tekemään sitä tietyllä tavalla. En tosin tiedä, teenkö enää ikinä räppiä. Laulaminen on niin siistiä, meikä haluaa laulaa ja kehittyä siinä. Boom bapia ei ainakaan enää, oon käynyt sen koulun.”

Pesso heittää lopuksi haasteen ilmoille:

”Mua kiinnostaisi kuulla, jos joku tekisi vaikka boom bapia tosi uudella tavalla. Esimerkiksi jos trap-artisti tekisi räppinsä boom bapin päälle. Joku A$AP Rockyn tekemä boom bap -biisi on kuulostanut täysin fressiltä hänen muun tuotannon keskellä.”

Pesso keikalla Kuudennella linjalla Helsingissä pe 24.5.2019 (F:n levynjulkkarit)
Stepa keikalla 45 Specialissa Oulussa la 1.6.2019. Pesso ja Stepa keikalla Stadin juhannuksen jatkoilla Tavastialla Helsingissä pe 21.6.2019.