Räppäri esitti CMX:n klassikon Vain elämää -sarjassa: ”Imatran kirjastosta lainasin CMX:n Aura C-kasetin”

Hätä-Miikka versioi CMX:ää.

25.09.2023

Gasellit-yhtyeestä tuttu räppäri Hätä-Miikka nähdään Vain elämää -sarjan 14. kaudella yhdessä Jannan, Anna Puun, A.W. Yrjänän, Ellinooran, Virve Rostin, Jouni Hynysen ja Robin Packalenin kanssa.

Kauden kolmannessa jaksossa vietettiin A.W. Yrjänän päivää. Hätä-Miikka esitti jaksossa CMX-yhtyeen Vainajala-albumin klassikkokappale Ei yksikään vuodelta 1998.

Hätä-Miikka kertoo kappaleesta seuraavaa:

”Oli ilo ja kunnia tutustua Akiin Vain Elämää-kokonaisuuden ansiosta. Siinä on lämmin, charmikas ja äärimmäisen älykäs immeinen. Enkä puhu mistään kirjaviisaudesta, vaikka sitäkin häneltä todella löytyy. Vaikutuin etenkin sellaisesta sydämen älykkyydestä, kokemuksen tuomasta rennosta rauhasta ja viisaudesta, jota hän kantaa olemuksessaan. Myös huumorintajunsa on sanaan tiivistettynä ulottuva!” Hätis kertoo ja jatkaa:

Ensikosketus Akin ja CMX-orkesterin tuotantoon on jäänyt vahvasti mieleen. Vietin pari viikkoa isovanhempien luona kesälomalla 1996 ja 8-vuotiaalle Hätikselle kovimpia juttuja tohon aikaan musiikillisesti olivat Nirvana ja Apulanta. Imatran kirjastosta lainasin kirjan Kurt Cobainin elämästä, Pearl Jamia ja jotenkin sattumalta myös CMX:n Aura C-kasetin. Ja se albumihan jysähti! Angstia, meteliä, herkkyyttä ja neroutta! Muistan vieläkin kaikki levyn biisit ulkoa ja sen kuinka kryptiset tekstit sekä haastoivat pikkujäbää, että herättivät ajatuksia ja kunnioitusta jo tuolloin. Herättävätpä nimittäin edelleen.”

Kuuntele kappale alta.

Lisää luettavaa