Räppäri näyttelee pornofilmin tekemisestä kertovassa kauhuelokuvassa

Katso traileri.

27.01.2022

Ti Westin ohjaama ja laatustudio A24:n tuottama kauhuelokuva X saa ensi-iltansa maaliskuussa. Se kertoo teksasilaiselle maatilalle pornofilmiä tekemään lähtevästä kuvausryhmästä. Yksi pääosan esittäjistä on Kid Cudi, Grammy-palkittu räppäri, jonka ansiolistalla alkaa olla melkoinen siivu elokuvaroolejakin.

West on ohjannut kauhuelokuvia, kuten The House of the Devil (2009) ja The Sacrament (2013), ja kaksi jaksoa Amazonin mainiota Them-sarjaa (2021). A24 puolestaan tunnetaan elokuvista, kuten Hereditary (2018) ja Uncut Gems (2019).

Katso alta X-elokuvan traileri.

YouTube video

 

Lisää luettavaa