Richards: Rollarit suunnittelevat uutta albumia ja kiertuetta

Keef lupailee superpappojen paluuta.

Kuva: David Wedgbury

Jos Richardsin sanaan on luottaminen, nähdään veteraanirokkarien vetävän jälleen yhden kiertueen vuonna 2011. On tietysti mahdollista, että Keith sanoi BBC Music 6:n haastattelussa jotain aivan muuta, mutta kukaan ei vain saanut puheentapaisesta selvää.

Kiertuepäätös hautaisi aikaisemmat eläköitymisspekulaatiot. “Kaikki ovat valmiita lähtemään taas tien päälle. Kuka sanoi, että tämän pitäisi loppua tai milloin? Vain me tiedämme milloin olemme saaneet tarpeeksemme ja sitten lopetamme rysäyksellä”, Richards sanoo.

Richards paljasti myös, että Rollarit aikovat palata studioon jatkamaan A Bigger Bang-levyltä yli jääneen materiaalin työstämistä. “Tunnen Mickin (Jagger) ja hän on erittäin tuottoisa säveltäjä. Minullakin on ideoita ja yhdistämme ne joulu- tai tammikuussa. Odotamme todella pääsevämme työskentelemään.”

Se, ulottuuko mahdollinen kiertue myös Suomeen, jää nähtäväksi.