Rikkinäinen levy – haastattelussa Yeboyah ja Emma Kemppainen

Tutkimusten, selvitysten ja kokemusten mukaan tasa-arvo ei toteudu musiikkialalla. Mitä asialle voisi tehdä? Yeboyah-aliasta käyttävä räppäri REBEKKA KUUKKA ja LCMDF:ssa vaikuttava elektropoppari EMMA KEMPPAINEN vastaavat kysymyksiin ja esittävät niitä.

Markus Paajala

”Kuka saa olla nero, artisti ja uranuurtaja, ja kenen täytyy puhua tasa-arvosta musa-alalla?”, kysyy LCMDF:n Emma Kemppainen. Ja aivan aiheellisesti kysyykin.

Tällä kertaa hän on se, jonka täytyy puhua sukupuolten välisestä tasa-arvosta musiikkikentällä. Kemppaisen ohella kysymyksiin vastaa räppäri Yeboyah eli Rebekka Kuukka.

Emma Kemppainen on toiminut musiikkimaailman eri laidoilla vuodesta 2006 lähtien. Hän on tehnyt musiikkia teini-ikäisenä perustetussa elek­tropop-bändissä sekä toiminut Lasermehu-klubin art directorina ja musiikkitoimittajana Radio Helsingissä. Nykyään hän työskentelee LCMDF:n lisäksi biisinkirjoittajana Saksan BMG:llä sekä osana Flow-festivaalin ohjelmaryhmää.

Rebekka Kuukka on tehnyt nimellä Yeboyah dj-keikkoja vuodesta 2015 lähtien sekä julkaissut räppifiittejä ja yhden oman biisin. Tällä hetkellä hän pyörittää yksin Kweku-klubia ja Mellow Yellow Clubia yhdessä Renaz Ebrahimin ja Sophia Wekesan kanssa.

Molemmat ovat kohdanneet suomalaisella klubi- ja räppikentällä paitsi epäkohtia myös mahdollisuuksia muutokseen – ja tuoneet niitä esille. Kuukka ei pelkää puhua haastatteluissa feminismistä ja toksisesta maskuliinisuudesta, vaikkei se kaikkia miellyttäisikään.

”Koen sen tärkeäksi, koska naisten tarinoita ei ole kerrottu tarpeeksi”, Kuukka sanoo.

Aiheesta täytyy Kemppaisenkin mielestä puhua.

”Osallistuin Ruotsissa seminaariin, jossa käsiteltiin tasa-arvoa musakentällä. Kerroin siellä, että minulle tulee usein broken record -fiilis, kun joudun puhumaan näistä asioista yhä uudelleen, vaikka olen itse kokenut feministisen herätyksen jo yläasteella. Minulle sanottiin, että en minä ole broken record vaan tämä ala on. Se toistaa itseään”, Kemppainen sanoo.

Emma Kemppainen ja Rebekka Kuukka tunnustautuvat feministeiksi.

”Minulta kysytään usein, että ’ethän sinä kuitenkaan ole radikaalifeministi?’. Tai ’miksi olet vihainen?’. No, ehkä siihen on jokin syy! Suhtautuminen niihin sanoihin on väärä. Esimerkiksi viha, meillä ei olisi mitään ilman vihaa. Viha ja rakkaus kulkevat käsi kädessä”, Kuukka huomauttaa ja jatkaa:

”Teen asioita yksin, olen nainen ja ruskea. Ne kaikki ovat kynnyksiä, jotka minun täytyy ylittää joka kerta, kun teen töitä ihmisten kanssa tai menen esimerkiksi studioon. Minulla menee hirveästi aikaa selittää, kuka olen, mistä lähtökohdista tulen, mikä on tapani tehdä musiikkia ja minkä takia en voi tehdä misogynististä räppiä tai sellaista räppiä, jota jo on.”

LCMDF:ltä kysyttiin uran alussa usein, ovatko he feministejä.

”Mietin, miksei Disco Ensemblelta kysytä koskaan sitä. Miksi tämä on minun vastuullani? Sittemmin olen ymmärtänyt, että se on monen vastuulla. Joudun about joka haastattelussa puhumaan tasa-arvosta tällä alalla. Haluaisin kuulla miespuolisten artistien puhuvan siitä. Haluaisin, että jokaiselta miesartistilta kysyttäisiin vakiona, miten toksinen maskuliinisuus on vaikuttanut niiden musiikkiin ja taitelijanuraan”, Kemppainen sanoo.

Mutta mitä jos miehet eivät vastaa aiheeseen liittyviin kysymyksiin?

”Sitten voisi soittaa levy-yhtiöön ja kysyä A&R:iltä, mitä mieltä he ovat.”

Levy-yhtiöiden rooli portinvartijana artistin ja yleisön välissä on striimausten ja somen aikakaudella vähentynyt. Silti musiikkikentän valta-asetelmat kulminoituvat usein juuri levy-yhtiöihin, joiden päättävissä elimissä ovat pääsääntöisesti miehet.

Kuukka kritisoi levylafkojen tapaa sivuuttaa kyseenalaistavia ääniä kaunistelemalla artistien sanomisia ja aliarvioimalla kuulijoita. Kemppainen komppaa:

”Suomalaiset majorit ovat kapitalistisia konserneja, jotka yrittävät teettää julkaisuja, jotka myydä Suomen markkina-alueella. Yle teki kartoitusta suomalaisten räppäreiden seksistisistä sanoituksista, mutta siitä jätettiin levy-yhtiöt täysin pois. Miksi ei kysytä levylafkojen pomoilta ja A&R:iltä, miksi ne julkaisevat artisteja, joilla on seksistisiä lyriikoita? Millaisia arvoja ne haluavat edistää Suomen musaskenessä?”, Kemppainen kysyy.

Arvokeskustelu olisi Kemppaisen ja Kuukan mukaan tervetullutta kaikille musiikkikentän tasoille. Muutamia vuosia sitten Kemppainen herätti mediahuomiota kritisoidessaan nais­esiintyjien vähäisyyttä suomalaisilla musiikkifestivaaleilla.

”Koko festarikeskustelun avaaminen oli minulle shokki. Päivitin vaan faktan Facebookiin, ja siitä lähti kauhea mediarumba. Olin hämmentynyt, että naisesiintyjien vähyydestä festareilla ei oltu keskusteltu Suomessa sitä ennen.”

Suomen takapajuisuuden voi nähdä myös mahdollisuutena.

”Se on hyväkin asia siinä mielessä, että täällä on vielä paljon tekemistä. Ja tilaa, jota pitää ottaa”, Kemppainen sanoo.

Emma Kemppainen on tehnyt kohtaamastaan vähättelystä pari biisiä LCMDF:lle (Rookie, 2015, ja Another Sucker, 2018) ja Rebekka Kuukka yhden (Broflake, 2017). Kuten Kuukka räppää Broflakella: ”Mul on kysymyksii rakenteille / Ei painoo sun harteille / Tarviin tilaa näille aatteille”.

Tilan ottaminen on näille artisteille epäkohtien huomioimista ja tarvetta tulla kuulluksi. Puhumisella on kuitenkin seurauksensa.

”En koe olevani aggressiivinen. Olen vain puhunut faktoista, feminismistä ja tasa-arvosta. Sen takia minua on kuitenkin varoiteltu ja ihan suoraan boikotoitukin musa-alalla”, Kemppainen kertoo.

”Kun puhuu julkisesti näistä asioista, saa maineen vaikeana artistina tai naisena. Tiedän miesartisteja, jotka ovat tosi vaikeita, mutta silti ne ovat signattu jonnekin ja niiden annetaan tehdä taidettaan. Mutta heti, jos nainen kyseenalaistaa ja kritisoi esimerkiksi julkaisijaansa, sanotaan, että ’outspoken woman! No-go!’”

Kuukan mukaan kentän ahkera seuraaminen olisi levy­lafkoille tarpeen. Esimerkiksi naispuolisten räppärien signaamista ei estä ainakaan se, ettei heitä olisi.

”Pitää myös ruveta luomaan uusia platformeja, kuten Ruskeat tytöt, joka loi kokonaan oman median. Tai sitten mennä sisään olemassa oleviin yrityksiin ja rakenteisiin, ja yrittää sisältäpäin muuttaa niitä.”

Verkostoituminen ja yhteisöllisyys ovat avaintekijöitä muutokseen. Hyvänä esimerkkinä tämänkaltaisesta toiminnasta Kemppainen mainitsee Flow-festivaalille järjestetyn D.R.E.A.M.G.I.R.L.S.-keikan. Se oli dj-duo Lina Schifferin ja Taika Mannilan kuratoima kokonaisuus, jossa esiintyivät heidän lisäkseen räppärit Yeboyah, F, Adikia ja Mon-Sala sekä rap-duot SOFA ja AK.

Kuukka kertoo keikan olleen merkittävä kokemus osallistujilleen.

”Me kaikki istuimme siellä yhdessä ja tajusimme, ettei siellä ollut yhtään jäbää meidän välissä. Olimme saaneet sen itse aikaan. Ulkopuolelta sen sijaan tulee todella paljon vastakkainasettelua.”

Keikoilla Emma Kemppainen ja Rebekka Kuukka kertovat kohtaavansa samanlaisia ennakkoluuloja kuin muuallakin. Pätevyys naisina kyseenalaistetaan herkästi. Kuukan mukaan keikkapaikat eivät yleensä ole naisille turvallisia tiloja.

”Jos ne ovat baareja, joudun miettimään, jaksanko lähteä sinne kuuntelemaan huutelua ja altistumaan koskettelulle ja katseille. Usein koen olevani turvassa dj-kopin takana, vaikka joskus sinnekin tulee jotain jäbiä selittämään. Omilla klubeillani kiertelen yleisön joukossa ja yritän varmistaa, että kaikilla on turvallista. Esimerkiksi häirintää kohdatessa kaikkien on tärkeää puuttua siihen”, Kuukka sanoo.

Saman on huomannut kentällä pidempään pyörinyt Kemppainen.

”Kun on töissä soittamassa levyjä, on turhauttavaa huomata, ettei se ole mitenkään turvallinen tila. Joku tulee vääntämään dekin nappuloita, koska haluaa siihen oman eq:n, ja sitten vielä puristaa sinua perseestä.”

”Joo, jäbät tulevat usein ’pelastamaan’ sinut”, Kuukka huomauttaa. ”Meillä on Mellow Yellow Clubilla olennaisessa osassa mikki. Joskus joku jäbä tulee huutamaan siihen, että ’hei, tsekatkaa nämä, hei!’. Tulee olo, että we’re good, ei sinun tarvitse tulla validoimaan meitä ja ottamaan tilaa siellä, missä teemme töitä. Tue sitä meidän juttua muuten: jaa tapahtumaa, osallistu siihen, kerro siitä kavereille.”

Tunnustautuminen syrjinnästä vapaaksi tilaksi voisi edistää tasa-arvoa tapahtumissa, vaikkei se ilman käytännön toimia riitä.

”Koen sen erottautumiskeinona tapahtumille. Esimerkiksi Ruisrock irtisanoutui tänä vuonna ohjelmalehtisessään kaikenlaisesta syrjinnästä”, Kemppainen sanoo.

”Ruis on onnistunut siinä aika hyvin, eikä se ole mikään nakkikiskarifestari. Sitten taas Blockfest on mennyt jopa vähän taaksepäin”, Kuukka huomauttaa.

”Eettinen vastuu on aika kaukana, kun Blockfesteille buukataan joku Tekashi 69, joka on syytettynä seksuaalisesta lapseen sekaantumisesta”, Kemppainen jatkaa.

”Ja festarin puolustus on, että ’me buukataan ne esiintyjät, jotka yleisö haluaa’. Edm- ja räppifestareilla en osta tuota selitystä, koska siellä on paljon myös tastemaker-tavaraa ja pienempiä artisteja, jotka jostain syystä ovat pääosin miehiä, vaikka naisiakin olisi tarjolla.”

Miesvaltaisissa genreissä operoidessaan musiikki on artisteille tärkein muutosvoima.

”Räpin naisvihamielisyydestä huolimatta se on minulle ruskeuden takia tärkeä genre, ja haluan tehdä töitä sen kanssa. Olen oppinut ottamaan lisää tilaa, ja olen myös saanut sitä”, Kuukka sanoo.

Kemppainen huomauttaa asiassa olevan kaksi puolta: tilan antaminen ja tilan ottaminen.

”Vielä kun saisi enemmän naisia tuottajiksi. Esimerkiksi Minna Koivisto on saatanan lahjakas, ja totta kai siskoni, Mia Kemppainen. Siinä voi tehdä proaktiivista työtä. Minä olen esimerkiksi vetänyt muijien dj-työpajoja. Kannustaminen tuottajuuteen on tärkeää.”

Puheenaiheen siirtyessä yleisöön Kemppaisella on sanat valmiina.

”Nyt päästään radioihin. Se on yleisön kannalta avainjuttu. Monien kanavien soittolistoja on todella surullista katsoa. Eniten soittoa saavat kappaleet ovat yleensä miesten. Jopa pienet liberaalitkin radiokanavat toistavat samaa kaavaa. On pöyristyttävää, miten vähän naisia soitetaan. YleX:llä on ollut aika hyvä tasa-arvobarometri: siellä soitetuimmat biisit ovat aika tasan sukupuolten suhteen.”

Edistääkseen tasa-arvoa musiikkikentällä yleisö voi kuunnella naispuolisia artisteja, mennä keikoille, ostaa paidan ja huutaa heistä somessa. Muutos on Emma Kemppaisen ja Rebekka Kuukan mukaan jo käynnissä. Kemppainen on huomannut uransa aikana positiivista kehitystä erityisesti julkisessa keskustelussa.

”Keskustelu on avattu ja se ei tule loppumaan, koska ala on vielä broken record. On ihanaa nähdä julkisia avauksia aiheesta, kuten Tapio Hakasen eli Dj Orkidean kysymys tasa-arvosta edm-skenessä.”

Kuukka toivoisi näkevänsä keskustelunavauksia enemmänkin.

”Myös miehiltä ja niiltä, jotka eivät ole marginaalissa.”

Haastattelu julkaistu Rumbassa 3/18.

D.R.E.A.M.G.I.R.L.S. esiintyy Tavastia-klubilla Helsingissä 18.10. Lisätietoja Facebookista.