”Ruikuttamisen kautta saatu keikkabookkaus on yhtä tyhjän kanssa” – Suomalais-DJ kirjoitti 10 hieman erilaista neuvoa nuorille artisteille

Dj Orion neuvoi tulevia artisteja.

Sami Turunen

DJ Orion (oikealta nimeltään  Juska Wendland) kirjoitti sivuillaan pätevän tietopaketin nuorille ja uraansa vasta aloitteleville artisteille.

Luota itseesi ja menestys tulee sinä sivussa -henkisen jargonin sijaan Orion painottaa esimerkiksi sosiaalisen elämän kontakteja ja verkostoitumista: ”Mene juttelemaan. Sosiaaliset taidot ovat kultaa. Kivan tyypin haluavat tuntea kaikki.”

Neuvot ovat muutekin konkreettisempia kuin yleensä on tapana antaa. Esimerkiksi oman tavaransa promotoimisesta Orion kertoo seuraavaa:

”Facebook-sivu on vain yksi kanava, jonka näkyvyys on laskenut vuosi toisensa jälkeen. Tubettaminen. Podcastit. Spotify-listat. Oma web-sivu. Mahdollisuuksia on loputtomasti. Löydä sinulle tärkein ja sitoudu tekemään sitä aktiivisesti seuraavat 3-5 vuotta, ei vain pari seuraavaa kuukautta.”

Orion painottaa myös realistisuutta ja sitä, että menestystä voi joutua odottamaan kauankin.

”90-luvun puolessa välissä suurin haaveni oli päästä keikalle Tullikamarin Pakkahuoneelle. Haave toteutui 19 vuotta myöhemmin. Menestys ei tule yhdessä yössä. Tai jos tulee, se myös katoaa yhtä nopeasti. Mihinkään ei ole kiire. Parhaat jutut tapahtuvat 15 uravuoden ylityttyä.”

Kaikki neuvot näet täältä.